“Olen oppinut Kasvuryhmässä kaikesta paitsi jääkiekosta ihan älyttömän paljon. Pystyn nyt tuomaan liiketoimintamme kehittämiseksi pöytään jotain sellaista, mitä Kärpissä ei ole aiemmin ollut”, kertoo Lasse Kukkonen. 


 

Liiketoiminnan rakentaminen urheilun ympärille on Suomessa suhteellisen uutta, ja esimerkiksi jääkiekkoa on Suomessa tehty ammattimaisesti vasta 20 vuoden ajan. Tämän tietää Oulun Kärppien Lasse Kukkonen

“Me haluamme kasvaa ja päästä huipulle koko Euroopan tasolla. Siksi meidän pitää istua pöydissä, joissa on tulevaisuuteen katsovia ihmisiä, jotka tietävät, miten kasvua tehdään”, vuoden Kasvuryhmän aktiivisena jäsenenä ollut Kukkonen kertoo. 

Oulun Kärppien ydinliiketoimintaa on jääkiekko. Sen lisäksi Kärpät on ollut Pohjois-Suomen suurimman musiikkifestivaalin Qstockin pääomistaja vuodesta 2017. Vuonna 2023 Kärpät osti myös osake-enemmistön Ihku-ravintolaketjun omistavasta Tunturiviihde Oy:stä. 

Kasvu on ollut kovaa. Noin viisi vuotta sitten liikevaihto oli vielä reilut 10 miljoona, nyt se on kaiken kaikkiaan noin 34 miljoonaa. Uudet liiketoiminta-avaukset ovat turvanneet ydinliiketoimintaa vaikeinakin aikoina. 

Kukkonen uskoo, että tulevaisuudessa toiminnan tason nostoa eurooppalaiselle huipputasolle löytyy myös hieman yllättävästä suunnasta: yhteiskuntavastuun ja sosiaalisen vastuullisuuden kehittämisestä ja toteuttamisesta.

“Miten vastuullisuus liittyy jääkiekkoon? Joku vuosi sitten vastaus vielä oli, että ei mitenkään. Mutta oikeastihan Kärppien kaikki toiminta perustuu siihen, että olemme ihmisten kanssa tekemisissä ja saamme junioreita halliin ja harrastamaan.”

 

Uusia ajatuksia Kasvuryhmän sparrauksesta

Ihmisten kautta löytyi Kärppien yhteiskunnallisen vastuullisuuden teema, jonka Kukkonen oivalsi Kasvuryhmän sparrausryhmässä. 

“Mitään näitä ajatuksia ei olisi ilman Kasvuryhmän sparrausryhmää.”

“Olen oppinut vuoden aikana kaikesta paitsi jääkiekosta Kasvuryhmässä ihan älyttömän paljon. Pystyn tuomaan pöytään jotain sellaista, mitä ei ole aiemmin Kärpissä ollut.”

Yhteiskuntavastuu ei ole Kärpille vain kaunis ajatus toiminnan taustalla, vaan myös taloudellinen satsaus, johon panostetaan vuosittain noin 300 000 euroa. Tarkemmin ottaen Kärpät ohjaa resursseja junioritoimintaan, kuten valmentajiin, varusteisiin ja kaukaloihin Pohjois-Suomen alueella. 

Uusi yhteiskuntavastuun avaus on vaikuttaminen Oulun seudun nuoriin ja perheisiin paikallisten järjestötoimijoiden avulla – tuomalla nuoria ja perheitä jääkiekkokokemusten pariin. Yhteistyöllä paikallisten toimijoiden varmistetaan toiminnan todellinen vaikuttavuus.

Kärpät haluaa omalta osaltaan olla vähentämässä tuloerojen kasvua ja sosiaalisten mahdollisuuksien, kuten jääkiekon, jakautumista vain hyvin toimeentulevien perheiden lapsille. 

“Ne, kenellä menee hyvin, menee tosi hyvin ja ne, kenellä on haasteita, on niitä paljon. Pystymmekö poistamaan kaikkea yksinäisyyttä tai huono-osaisuutta? Ei, mutta yksikin nuori on sen vaivan arvoinen.”