Monilla yrityksillä on nyt kasvuvaihde päällä. Erityisesti teollisuudessa patoutunut kysyntä on lähtenyt purkautumaan, ja töitä on yhä enemmän. Vaikka raaka-aine- ja komponenttipula tuo haasteita, kaiken kaikkiaan suomalaiset yritykset ovat selvinneet koronakriisistä hyvin, ja nyt otetaan takaisin viime vuoden menetyksiä. Alkuperäinen julkaisu löytyy Kauppalehdestä täältä

Tesi teetti viime keväänä laajan tutkimuksen koronakriisin vaikutuksista pk-yrityksiin. Tutkimukseen vastanneista 1683 yrityksestä 40 % arvioi liikevaihdon kasvavan tänä vuonna. Koronakriisi pakotti yritykset uudistumaan. Tesin tutkimuksen mukaan uuteen kasvupotentiaaliin tartuttiin rivakasti: vastanneista pk-yrityksistä 12 % oli jo keväällä suunnannut myyntiään uusille kansainvälisille markkinoille, 33 % oli tehnyt merkittäviä uudistuksia tuotteisiin tai palveluihin, ja 40 % oli kehittänyt uusia tapoja toimittaa tuotteita ja palveluita digitaalisten kanavien kautta.

Vaikka suunta on oikea, investointeja on nyt tehtävä tosissaan tulevien vuosien kestävän kasvun varmistamiseksi. Pekka Ala-Pietilän työryhmän mukaan Suomen talouskasvun tavoitteeksi tulisi asettaa bkt:n 2 %:n vuosittainen kasvu koko vuosikymmenen ajaksi. Se mahdollistaisi hyvän Suomen elää ja tehdä töitä.

Tätä ja ensi vuotta seuraavat vuodet ovat todellinen koetinkivi. Ennen koronaa valtiovarainministeriö ennusti 1 %:n vuosittaista kasvua, ja epäsuotuisa väestökehitys ja osaajapula haastavat talouden kasvua tulevinakin vuosina.

 

KASVAVA YRITYS ON ERILAINEN

Risto Siilasmaa painotti Kasvuryhmän Future Back -tapahtumassa viime vuonna, että yrityksen on tärkeä itse määritellä oma erilaisuutensa ja sitä kautta menestystekijänsä haluamassaan markkinassa. Systemaattisesti rakennettu erilaisuus on yritykselle kasvun valttikortti. Kasvun ajattelutapaa onkin hyvä tarkastella nyt, kun sille on kysyntää. Esimerkiksi näkemys “jos yritys ei hae kasvua, se näivettyy ja lopulta kuolee pois” on varsin lakoninen, eikä innosta ihmisiä henkilökohtaisesti. Nykyaikaan sopivampi ja kasvuyrityksiä kuvaavampi näkemys on se, että kasvu – eikä mikä tahansa vaan juuri kestävä kasvu – mahdollistaa toinen toistaan merkittävämpiä tekoja.

 

 

"Kasvu mahdollistaa koko ajan

merkittävämpiä tekoja."

 

 

Kasvu antaa yritykselle resurssit toteuttaa tarkoitustaan. Ei ole yllätys, että markkinatilannetta merkittävästi muuttavat uudet liiketoimintamallit ovat tyypillisesti kasvavien yritysten aikaansaannoksia. Innovaatioita syntyy, kun yrityksellä on vahva positio ja halu tehdä asioita nykyistä fiksummin ja suuremmin.

Hyvillä yrityksillä on parhaat tuotteet, palvelut ja työntekijät. Kasvu myös mahdollistaa henkilökohtaisesti kiinnostavien tarinoiden syntymisen. Parhailla yrityksillä on tarina, jossa ihmiset haluavat olla mukana.

 

YHDESSÄ PYSTYMME KÄÄNTÄMÄÄN SUOMEN KESTÄVÄÄN KASVUUN

Suomen ja suomalaisten yritysten kestävä kasvu on yhteinen iso tarina, jonka haluamme toteutuvan tulevaisuudessa. Suomen kasvuloikkaa rakennetaankin yhdessä. Suomi ei tarvitse yhtä uutta Nokiaa vaan suuren määrän vastuullisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttaen kasvavia yrityksiä. Ne kääntävät Suomen kasvu-uralle toinen toistaan tukien ja inspiroiden.

Hieno esimerkki yhteistyöstä on keskisuurten yritysten välinen avoin kokemusten vaihto. Kasvuryhmässä yli sata keskisuurta yritystä työsti viime keväänä kasvuaihioita, joista lupaavimpia resursoidaan tällä hetkellä kasvuhankkeiksi. Oppeja tästä merkittävästä työstä jaetaan syksyn aikana sekä yhteisön yritysten kesken että myös muille yrityksille hyödynnettäväksi.

Vaikka Suomessa kasvetaan, niin tehdään kovaa muuallakin. Jatkon kannalta olennaista on se, miten pysymme vauhdissa mukana. Pyyteetön keskinäinen sparraaminen voi olla yksi keino kääntää Suomi kasvun tielle ja pysyä vauhdissa mukana – mennä jopa muiden ohi. Yhdessä meidän on mahdollista onnistua.

 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. www.tesi.fi | @TesiFII