Kasvuryhmän hallituksessa vaikuttava Kimmo Jyllilä on hallitusammattilainen ja monialakonserni Paree Groupin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Tesin hallituksen puheenjohtajana. Kasvuryhmän toiminnassa Kimmo on ollut mukana vuodesta 2016 lähtien. Kysyimme Kimmolta kokemuksia kasvusta ja Kasvuryhmän merkityksestä.

 

Kasvuryhmässä on hyvän kierrättämisen ilmapiiri

 

Olin vuosituhannen alussa 10 vuotta pääomasijoittajana ja muistan silloin vaikuttuneeni Piilaaksossa vallitsevasta hyvän kierrättämisen ilmapiiristä. Aloittelevat yrittäjät pystyivät kysymään keneltä tahansa apua, ja aina löytyi joku, joka oli valmis auttamaan eteenpäin ilman mitään taloudellista insentiiviä. Oppien jakaminen loi parempaa menestystä kaikille, parempia asiakassuhteita, yhteistyökumppanuuksia ja tuloksia.

Myös Kasvuryhmässä on kyse tästä. Matkan varrella on tullut erilaisia tapoja jäsentää kasvua ja tehdä systemaattisemmin tiekarttaa tulevaisuuteen. Keskustelusta on tullut myös avoimempaa ja luottamuksellisempaa. Kaikkien ei tarvitse tehdä samalla tavalla, mutta kaikkien ei myöskään tarvitse tehdä samoja virheitä - uusiakin löytyy aina tehtäväksi, ja kokeneemmatkin tekevät jotain ensimmäistä kertaa. Kaikilla on siis opittavaakin.

Kestävän kasvun rakentaminen vaatii muutosrohkeutta ja kykyä ajatella moniulotteisesti


Perheyrityksemme Paree Group on osaltaan rakentamassa suomalaisesta midcap-yritysten kentästä vahvempaa ja teemme sitä myös Kasvuryhmän jäsenenä. Minulle Kasvuryhmässä on kyse nimenomaan yhteiskunnallisesta tasosta. Haluan olla jäsenenä verkostossa, joka tekee hyvää.  

Toimin kaikissa hallituspaikoissani perheyrityksemme arvojen pohjalta. Niihin kuuluvat jatkuva kehittäminen ja muutosrohkeus. Nykyisiä toimintatapoja pitää kyseenalaistaa ja varmistaa, että ne vievät meitä kohti isoa kuvaa ja asetettuja tavoitteita. Jotta voimme olla luovia ja innovatiivisia, tarvitsemme myös diversiteettiä. 

On tärkeää, että Kasvuryhmässä on siirrytty puhumaan kasvun sijaan kestävästä kasvusta ja esimerkiksi kiertotalouden mahdollisuudet nostettiin esiin jo hyvissä ajoin. Kaikki kasvu ja kehitys edellyttää muutosta. Mikään toimiva malli ei toimi ikuisesti.

Kasvuoivallus: Toisen toimialan ratkaisu voi olla nopein reitti kasvuun


Pääomasijoitusalalla toimiessani huomasin, että nopein tie kasvuun oli usein soveltaa jollakin toimialalla jo testattua menetelmää toiselle toimialalle. 

Sairaalamaailmassa olemme luoneet uusia tuotteita niin, että tuotannon ihmisiä on viety leikkaussaliin havainnoimaan. Vaikka työ on siellä aina osin manuaalista, siellä tehdään myös paljon turhia asioita ja tehottomasti, koska kiireen keskellä prosesseissa mukana olevilla ei ole mahdollista kehittää toimintaa. Aivan toisesta näkökulmasta katsova pystyy paremmin havainnoimaan asioita, joita perusprosessin taustalla on, ja tällöin on helpompi parantaa työprosessia tai tuoda toimiva ratkaisu jostain muualta. 


Lue lisää Kasvuryhmän hallituksen ajatuksia:

Matti Alahuhta: Kasvuryhmällä on tärkeä tehtävä keskisuurten yritysten kasvun kiihdyttäjänä

Marjo Miettinen: Kansainvälisyys, innovaatio ja ihmiset ovat Suomen kasvun ytimessä