Kasvuryhmä 10 vuotta
Kasvuryhmä 10 vuotta

Kasvuryhmä 10 vuotta

Kesäkuussa 2015 joukko suomalaisia toimitusjohtajia ja omistajayrittäjiä kokoontui ensimmäistä kertaa Kasvuryhmän sparraustiimiin. Tuo tapaaminen ei ollut koulutus eikä seminaari, vaan uudenlainen luottamuksellinen tila, jossa jaettiin kasvun kipukohtia, valintoja ja kunnianhimoa. Siitä alkoi liike, joka on kymmenessä vuodessa vaikuttanut satoihin suomalaisiin yrityksiin. Nyt on aika juhlistaa tätä matkaa. Eikä ainoastaan historiaa, vaan sitä, että olemme jälleen liikkeessä.

”Mikään talouspolitiikan toimenpide ei itsessään tuota kasvua. Se tulee yrityksistä.”
”Mikään talouspolitiikan toimenpide ei itsessään tuota kasvua. Se tulee yrityksistä.”

”Mikään talouspolitiikan toimenpide ei itsessään tuota kasvua. Se tulee yrityksistä.”

Anne Brunila kirjoitti esipuheen Kasvuryhmän Suomen kasvun visioon. Tässä artikkelissa hän kertoo, mitä ajattelee kasvun esteistä ja mahdollisuuksista ja miksi hän uskoo visioomme tehdä kasvusta Suomen kansallisidentiteetti. 

Kuva: Joel Maisalmi

Ville Solja: Pitkä historia antaa positiivisen paineen kehittyä
Ville Solja: Pitkä historia antaa positiivisen paineen kehittyä

Ville Solja: Pitkä historia antaa positiivisen paineen kehittyä

Miten historiakasta perheyritystä kehitetään, Kiillon liiketoiminnan kehitysjohtaja Ville Solja? 

Fadumo Ali: Pienellä toimijalla voi olla iso vaikutus
Fadumo Ali: Pienellä toimijalla voi olla iso vaikutus

Fadumo Ali: Pienellä toimijalla voi olla iso vaikutus

Hoiwa perustettiin vuonna 2020 välittämään hoitajia sote-alalle. Nyt Hoiwa on vaihtamassa alaa ja keskittyy tulevaisuudessa ravintoloiden kotiinkuljetuksiin.

Miklu Silvanto: Innvaatiokyvykkyys vaatii nopeutta, tiedettä, taidetta ja kaupallisuutta
Miklu Silvanto: Innvaatiokyvykkyys vaatii nopeutta, tiedettä, taidetta ja kaupallisuutta

Miklu Silvanto: Innvaatiokyvykkyys vaatii nopeutta, tiedettä, taidetta ja kaupallisuutta

ŌURAn muotoilujohtaja kannustaa suomalaisia yrityksiä nopeuttamaan aikajännettään liiketoiminnan kehittämisessä. 

Kasvun kirittäjä Jukka Rantala: Nyt on käsillä kasvun vuosi
Kasvun kirittäjä Jukka Rantala: Nyt on käsillä kasvun vuosi

Kasvun kirittäjä Jukka Rantala: Nyt on käsillä kasvun vuosi

Kasvun mahdollisuudet ja välietapit syntyvät epäonnistumisten kautta. Nyt on aika haastaa itsemme ja toisemme kohti uudistumisen ja kasvun vuotta.

Globaaliin kilpailukykyyn vauhtia esikoulutettujen tekoälymallien soveltamisesta – näin pääset alkuun

Teknologiayhtiö Frendsin Asmo Urpilaisen mukaan suomalaisilla yrityksillä ei ole resursseja keksiä pyörää uudelleen. Ei tarvitsekaan olla, sillä globaalissa kilpailussa voittaminen voi onnistua, jos pystyy soveltamaan muiden kouluttamia tekoälymalleja paremmin kuin kilpailijat.

Osaaminen tulee olemaan kestävyysmurroksessa kaikista kriittisin osatekijä
Osaaminen tulee olemaan kestävyysmurroksessa kaikista kriittisin osatekijä

Osaaminen tulee olemaan kestävyysmurroksessa kaikista kriittisin osatekijä

Mika Anttosen mukaan meillä on mahdollisuudet kestävään kasvuun, kunhan panostetaan uuteen teknologiaan, uusiin ratkaisuihin ja uusiin innovaatioihin. Suomalaisille yrityksille tämä tarkoittaa oman osaamisen tunnistamista ja sen valjastamista tulevaisuuden käyttöön.

Kasvuryhmän hallitus uudistuu
Kasvuryhmän hallitus uudistuu

Kasvuryhmän hallitus uudistuu

“Keskisuuret yritykset tarvitsevat nyt uutta paloa, uutta roihua ja uutta tunnetta”, sanoo hallituksen uusi puheenjohtaja Kimmo Jyllilä.

Tärkeimmät geopoliittiset huomiot kasvuyhtiöiden näkökulmasta
Tärkeimmät geopoliittiset huomiot kasvuyhtiöiden näkökulmasta

Tärkeimmät geopoliittiset huomiot kasvuyhtiöiden näkökulmasta

Mikä maailmanpolitiikassa on muuttunut ja millaisia mahdollisuuksia ja riskinäkymiä se tuo suomalaisille kasvuyhtiöille? Näiden kysymysten äärelle kokoontui Kasvuryhmän jäseniä ja kutsuvieraita Kasvupäivässä 13.2.2024 noin 100 henkilön kesken.

Puheenvuoroissa (Risto E.J. Penttilä, Nordic West Office; Jaakko Vainio, Silo AI; Laura Juvonen, VTT; Kirsikka Lehto-Asikainen, Ulkoministeriö; Markus Aho, Varma; Mauri Kotamäki Finnvera ja Petri Heino, Pemamek) ja keskustelussa seuraavat asiat nousivat olennaisimmiksi:

Heli Hytönen on nimetty Kasvuryhmä Suomi ry:n toimitusjohtajaksi
Heli Hytönen on nimetty Kasvuryhmä Suomi ry:n toimitusjohtajaksi

Heli Hytönen on nimetty Kasvuryhmä Suomi ry:n toimitusjohtajaksi

Heli Hytönen aloittaa Kasvuryhmän toimitusjohtajana 9.10.2023. Hän siirtyy toimeen markkinointitoimisto Vapa Median toimitusjohtajan paikalta. Aiemmin hän on työskennellyt strategiakonsulttina muun muassa vastuullisen liiketoiminnan konsultointipalveluita tarjoavassa Gaia Consultingissa sekä kasvustrategioihin ja kaupallistamiseen erikoistuneella konsultointitoimisto Marketing Clinicillä.

Kimmo Jyllilä Kasvuryhmä Suomi ry:n hallitukseen
Kimmo Jyllilä Kasvuryhmä Suomi ry:n hallitukseen

Kimmo Jyllilä Kasvuryhmä Suomi ry:n hallitukseen

Keskisuurten yritysten kasvun kiihdyttämiseen keskittyvän Kasvuryhmän hallitus täydentyy pitkän linjan hallitusammattilaisella, Kimmo Jyllilällä. Paree Groupin hallituksen puheenjohtajana toimiva Jyllilä on toiminut aiemmin muun muassa Tesin hallituksen puheenjohtajana. Kasvuryhmän toiminnassa hän ollut mukana vuodesta 2016.

Luo organisaatioon kasvukulttuuri yhteisen tarinan voimalla
Luo organisaatioon kasvukulttuuri yhteisen tarinan voimalla

Luo organisaatioon kasvukulttuuri yhteisen tarinan voimalla

Kuinka kasvuyrityksen koko henkilöstö saadaan mukaan kasvun rakentamiseen? Miten parhaat tekijät sitoutetaan kasvun juoksujäniksiksi organisaatiossa?

Peter Fredman: Kasvuryhmän toiminta on kasvussa onnistumisen ytimessä
Peter Fredman: Kasvuryhmän toiminta on kasvussa onnistumisen ytimessä

Peter Fredman: Kasvuryhmän toiminta on kasvussa onnistumisen ytimessä

Kasvuryhmän hallituksen puheenjohtaja Peter Fredmanille kasvu tarkoittaa sitä, mitä arvoa yritys tuo sidosryhmilleen, yhteiskuntaan ja ympäristöön. Peter tuo kasvukeskusteluun mukaan myös tärkeän omistajanäkökulman.

Matti Alahuhta: Kasvuryhmällä on tärkeä tehtävä keskisuurten yritysten kasvun kiihdyttäjänä
Matti Alahuhta: Kasvuryhmällä on tärkeä tehtävä keskisuurten yritysten kasvun kiihdyttäjänä

Matti Alahuhta: Kasvuryhmällä on tärkeä tehtävä keskisuurten yritysten kasvun kiihdyttäjänä

Matti Alahuhta on yksi Suomen tunnetuimpia yritysjohtajia. Hän on myös Kasvuryhmän perustajajäseniä ja vaikuttaa tällä hetkellä Kasvuryhmän toimintaan hallituksesta käsin. Matille Suomen elinkeinoelämän edistäminen on sydämen asia, ja Kasvuryhmässä hän haluaa edistää keskisuurten yritysten kasvukykyä ja tahtoa.

Suomi tarvitsee törkeen rohkeita tekoja
Suomi tarvitsee törkeen rohkeita tekoja

Suomi tarvitsee törkeen rohkeita tekoja

Perjantaina 18.11.2022 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Kasvuryhmän yhteisölle kansainvälistymispalkinnon merkityksellisestä työstä yritysten kansainvälistymisen taustalla. Kasvuryhmä palkittiin yhteisöpalkinnolla yhdessä kolmen kansainvälistymistyöstään palkitun yrityksen kanssa. Kasvuryhmä onnittelee myös K. Hartwall Oy Ab:tä, Kempower Oyj:tä ja Andritz Oy:tä palkinnosta ja tärkeästä työstä Suomen hyvinvoinnin eteen. Palkitsemispuheessaan presidentti Niinistö painotti Suomen tarvitsevan törkeen rohkeita tekoja. Hän mainitsi pitävänsä palkittuja organisaatioita yhteiskunnan kuormankantajina.

Omistajastrategia määrittää, miten kansainvälistä kasvua rahoitetaan
Omistajastrategia määrittää, miten kansainvälistä kasvua rahoitetaan

Omistajastrategia määrittää, miten kansainvälistä kasvua rahoitetaan

Minkälaisiin kasvuloikkiin suomalaiset yritykset tyypillisesti tarvitsevat rahoitusta, ja mitä vaihtoehtoja yrityksillä on rahoituksen suhteen? Kuulimme Suomen eturivin kasvun rahoittamisen asiantuntijoita paneelikeskustelussa.

Keskisuurilla yrityksillä on vahvaa kasvutahtoa
Keskisuurilla yrityksillä on vahvaa kasvutahtoa

Keskisuurilla yrityksillä on vahvaa kasvutahtoa

Keskisuurilla yrityksillä on edelleen kasvutahtoa - kasvussa onnistuminen edellyttää uudistumiskykyä ja yhteistyötä.

11 oivallusta kasvukulttuurin rakentamisesta
11 oivallusta kasvukulttuurin rakentamisesta

11 oivallusta kasvukulttuurin rakentamisesta

Yrityksen kulttuurilla on iso merkitys siihen, miltä sen tulevaisuus näyttää. Kasvuyrityksessä tarvitaan kasvun kulttuuri koko organisaation tasolla.  Kokosimme yhteen kasvuryhmäläisten oivalluksia kulttuurin rakentamisesta kasvuyrityksessä.

Heikki Westerlund -  Ulkopuolista näkemystä tarvitaan uudistumiseen ja kasvun reitillä navigoimiseen
Heikki Westerlund -  Ulkopuolista näkemystä tarvitaan uudistumiseen ja kasvun reitillä navigoimiseen

Heikki Westerlund -  Ulkopuolista näkemystä tarvitaan uudistumiseen ja kasvun reitillä navigoimiseen

Hallitusammattilainen ja pääomasijoittaja Heikki Westerlund näkee, että aktiivisella omistajuudella voi saada ihmeitä aikaan.

Salla Ahonen, Neste Oyj: Hullut asiat muuttavat maailmaa
Salla Ahonen, Neste Oyj: Hullut asiat muuttavat maailmaa

Salla Ahonen, Neste Oyj: Hullut asiat muuttavat maailmaa

Vastuullisuuskentällä ja yritysten asenteissa on vuosien varrella tapahtunut suuri muutos. Neste Oyj on käynyt vaikuttavan muutosmatkan öljyntuottajasta maailman suurimmaksi jätteistä ja tähteistä valmistetun uusiutuvan dieselin ja uusiutuvan lentopolttoaineen tuottajaksi.

Hyvän pääomasijoittajan mittari on kiinnostus yritystä kohtaan
Hyvän pääomasijoittajan mittari on kiinnostus yritystä kohtaan

Hyvän pääomasijoittajan mittari on kiinnostus yritystä kohtaan

Den Group Oy:n toimitusjohtaja Jussi Niemelä on varsinainen konkari kasvun rakentamisessa, ja yksi Suomen eniten yritysostoja tehnyt kaveri. Jussi on ollut Deletellä purkamassa taloja, Kotikadulla huoltamassa taloja ja nyt Denillä rakentamassa taloja, joten yritysten kasvattaminen on tuttua monesta eri näkövinkkelistä. Ennen kaikkea häneltä löytyy kokemusta pääomasijoittajien kanssa toimimisesta, koska Deletellä oli alkuun suomalainen Intera Partners ja sittemmin tanskalainen Axel, Kotikadulla pääomistajana oli Vaaka Partners ja Den Groupilla on Capman kasvun kumppanina.

Pääomasijoittaja perheyrityksen tueksi voimakkaaseen kasvuun
Pääomasijoittaja perheyrityksen tueksi voimakkaaseen kasvuun

Pääomasijoittaja perheyrityksen tueksi voimakkaaseen kasvuun

Mediconsult on suomalainen ohjelmistotoimittaja, joka tuottaa hyvinvointialueille sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmiä. Vuonna 2015 perustettu pääomasijoitusyhtiö Juuri Partners tunnetaan kasvun rahoituksen pioneerina Suomessa. Yhdessä nämä kumppanit tähtäävät voimakkaampaan kasvuun.

Peter Fredman Kasvuryhmän hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi
Peter Fredman Kasvuryhmän hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi

Peter Fredman Kasvuryhmän hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi

Keskisuurten yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä kiihdyttävä Kasvuryhmä Suomi ry on nimittänyt yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi Peter Fredmanin.

Kasvu mahdollistaa kokoaan suurempia tekoja
Kasvu mahdollistaa kokoaan suurempia tekoja

Kasvu mahdollistaa kokoaan suurempia tekoja

Kasvuryhmä on 10M€-1Mrd€ vaihtavien yritysten yhteisö, jossa jäsenet auttavat toisiaan kasvamaan maailmaa muuttaviksi menestystarinoiksi. Yhteisön toiminta perustuu rohkeisiin tavoitteisiin, kokemusten jakamiseen, pyyteettömään auttamiseen ja positiiviseen energiaan. Kasvuryhmän tarkoitus on alusta asti ollut auttaa suomalaisia yrityksiä kasvamaan, uudistumaan ja kansainvälistymään koko Suomen hyvinvoinnin edistämiseksi. Kasvuryhmän uusi strategia kertoo, miten pyrimme nostamaan yhteisön toiminnan vaikuttavuutta entisestään.

Kasvun ytimessä - Kasvuryhmän menetelmä
Kasvun ytimessä - Kasvuryhmän menetelmä

Kasvun ytimessä - Kasvuryhmän menetelmä

Kasvuryhmässä käytetään tiettyjä käsitteitä ja työkaluja tukemaan kasvukapteenien matkaa. Kasvuryhmän menetelmä on yhteinen kieli, jonka avulla mahdollistamme erilaisten, erikokoisten ja eri vaiheessa olevien yritysten kasvukapteenien keskustelun kasvusta. Se on suunniteltu helpottamaan ja systematisoimaan kasvun johtamista, ja se perustuu kasvukapteenien kokemuksiin kasvussa onnistumisen kaavasta.

OKR-malli tuo fokusta, selkeyttä ja positiivista kurinalaisuutta
OKR-malli tuo fokusta, selkeyttä ja positiivista kurinalaisuutta

OKR-malli tuo fokusta, selkeyttä ja positiivista kurinalaisuutta

Kasvuryhmäläisten toiveesta Kasvuryhmän täsmäsparrausaamuun kutsuttiin kaksi OKR-mallin asiantuntijaa kertomaan omia näkemyksiään mallin  hyödyntämisestä strategian systemaattisen johtamisen tukena. Jaakko Pellosniemi (Fingertip) ja Juuso Hämäläinen (Tangible Growth) kertoivat parhaita esimerkkejään, miten OKR-malli on tukenut heidän asiakasyritystensä kasvua ja mitä tulisi varoa.

Strategian pitää elää ihmisten sydämessä ja mielissä koko ajan
Strategian pitää elää ihmisten sydämessä ja mielissä koko ajan

Strategian pitää elää ihmisten sydämessä ja mielissä koko ajan

"Strategian kannalta keskeistä on se, miten saadaan ihmiset innostumaan. Totta kai on käytössä erilaisia työkaluja, kuten palkitseminen, rakenteet, osaaminen ja prosessit. Mutta lopulta ratkaisee se, että ihminen itse kokee, että okei, tämä on se, mitä haluan elämässäni tehdä; haluan olla osa tätä juttua. Syyt kiinnittymiseen voi olla hyvin erilaisia ihmisten välillä, mutta tärkeää olisi luoda tälle otollinen tila."
- Siamäk Naghian, Genelec

Kasvuaihioista onnistuneeseen kasvuhankkeiden toteutukseen
Kasvuaihioista onnistuneeseen kasvuhankkeiden toteutukseen

Kasvuaihioista onnistuneeseen kasvuhankkeiden toteutukseen

Keväällä keskityimme Kasvuryhmässä kasvuaihioihin: uusien kasvumahdollisuuksien järjestelmälliseen tunnistamiseen ja työstämiseen. Kasvuryhmäläiset sparrasivat toisiaan uusien mahdollisuuksien etsinnässä ja kasvuaihioiden potentiaalin arvioinnissa. Toteutimme yhteensä lähes 1,5 kuukautta ympärivuorokautista vertaissparrausta 124 yrityksen ja 190 osallistujan voimin!

Kaikista lupaavimmat kasvuaihiot valitaan toteutettaviksi hankkeiksi
Kaikista lupaavimmat kasvuaihiot valitaan toteutettaviksi hankkeiksi

Kaikista lupaavimmat kasvuaihiot valitaan toteutettaviksi hankkeiksi

Kasvu syntyy kasvun lähteistä - järjestelmällisestä uusien mahdollisuuksien etsimisestä ja ennakkoluulottomasta tarttumisesta näihin mahdollisuuksiin. Kasvua tulee johtaa molempikätisesti - jatkuvasti sekä kehittää nykytoimintaa että kurkottaa tulevaisuuteen. Yrityksellä tulee olla jatkuva, systemaattinen mekanismi etsiä uusia kasvun mahdollisuuksia eli kasvuaihioita.

Matti Alahuhta Kasvuryhmän hallituksen jäseneksi
Matti Alahuhta Kasvuryhmän hallituksen jäseneksi

Matti Alahuhta Kasvuryhmän hallituksen jäseneksi

TIEDOTE 26.4.2021

Keskisuurten yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä kiihdyttävä Kasvuryhmä on nimittänyt yhdistyksen hallituksen jäseneksi Matti Alahuhdan.

Entistäkin törkeempi lupaus: 25 MRD lisää liikevaihtoa 2015–2025
Entistäkin törkeempi lupaus: 25 MRD lisää liikevaihtoa 2015–2025

Entistäkin törkeempi lupaus: 25 MRD lisää liikevaihtoa 2015–2025

Valtavia haasteita ja huimia onnistumisia tuonut kasvuryhmäläisten vuosi huipentui Törkee lupaus ‑juhlaan 16.12.2020. Kasvuryhmäläiset vaihtoivat Zoomin taustakuvaan blingiä, lämmittivät glögipannut ja kokoontuivat verkon äärelle vetämään yhteen kulunutta vuotta. Samalla innostuttiin päivitetyistä törkeistä lupauksista ja kuultiin Nordean Aleksi Lehtosen ajatuksia siitä, millä keinoin Suomen kilpailukyky saadaan kasvukiitoon koronan helpotuttua.

Aamukahvilla: Yrityskaupat kasvun lähteenä
Aamukahvilla: Yrityskaupat kasvun lähteenä

Aamukahvilla: Yrityskaupat kasvun lähteenä

Kasvuryhmäläiset kokoontuivat aamukahveille 21.10.2020 keskustelemaan kuumana käyvästä yrityskauppamarkkinasta ja sen tuomista kasvun mahdollisuuksista. Yrityskaupat on merkittävä kasvun lähde Kasvuryhmän yrityksille, sillä yli neljäsosa Kasvuryhmäläisistä hakee epäorgaanista kasvua. EY:n yritysjärjestelyihin liittyvistä strategia- ja muutosjohtamisen palveluista vastaava johtaja Risto Lummaa ja talotekniikkayhtiö Aren strategiajohtaja Jerri Loikkanen alustivat keskustelua kokemuksillaan. Kokosimme tähän blogiin aamukahvien keskeisimmän annin.

Kasvua Suomen hyvinvoinnin eteen
Kasvua Suomen hyvinvoinnin eteen

Kasvua Suomen hyvinvoinnin eteen

Kasvutahto, eli halu ja rohkeus jatkuvasti kehittää ja kasvattaa yritystä, on kasvun tärkein draiveri. Yritykset ovat tällä hetkellä kovan paikan edessä - kasvua ei synny ilman uudistumista ja juuri nyt pitää säilyttää kirkas fokus siinä, että nimenomaan kasvutahto johdattaa yritystä oikeaan suuntaan. Uudistumisen vaatimukset ovat nyt kovat ja Suomen noin 280 000 yritystä tekee tällä hetkellä hartiavoimin töitä, että kasvua syntyy myös jatkossa.

Tulevaisuuteen uudistuvassa yrityksessä skenaariotyö on jatkuvaa
Tulevaisuuteen uudistuvassa yrityksessä skenaariotyö on jatkuvaa

Tulevaisuuteen uudistuvassa yrityksessä skenaariotyö on jatkuvaa

Nykyliiketoiminnan tehostaminen tuo vähittäistä kasvua, mutta tulevaisuuden roima kasvu vaatii täysin uuden liiketoiminnan kehittämistä. Siksi tulevaisuuden skenaarioiden ja niistä nousevien mahdollisuuksien kartoitus tulee olla uudistuvan yrityksen johdon agendalla jatkuvasti, muistuttaa VTT:n erikoistutkija Matti Pihlajamaa.

Molempikätinen johtajuus siivittää yli poikkeustilan ja kohti tulevaa
Molempikätinen johtajuus siivittää yli poikkeustilan ja kohti tulevaa

Molempikätinen johtajuus siivittää yli poikkeustilan ja kohti tulevaa

Juuri nyt moni yritys joutuu käyttämään ison osan resursseistaan tästä hetkestä selviämiseen. Tuleva kasvu on kuitenkin syytä pitää ajatuksena takaraivossa ja toimintaa ohjaavana suuntaviittana. Molempikätinen johtajuus auttaa tasapainoilemaan nykytoiminnan kehittämisen ja tulevaisuuteen kurkottamisen välillä.

Johtamisen tehtävä on luoda oikeat olosuhteet uudistumiselle
Johtamisen tehtävä on luoda oikeat olosuhteet uudistumiselle

Johtamisen tehtävä on luoda oikeat olosuhteet uudistumiselle

Puhuttiinpa yrityksen luovuudesta, uudistumisesta tai kasvusta, niitä ei voi manageriaalisesti johtaa, korostaa VTT:n Professor of Practice Nando Malmelin. Johtamisen tehtävä on rakentaa kyseenalaistavaa työyhteisöä, jossa ollaan uteliaita, etsitään uusia asioita ja uskalletaan epäonnistua.

Kasvukapteeni lupaa törkeesti
Kasvukapteeni lupaa törkeesti

Kasvukapteeni lupaa törkeesti

Kasvuryhmän teesit kasvusta - osa 2: Törkee lupaus

Kasvuryhmässä teemme yhdessä kokoamme suurempia asioita. Yhteisössämme jaetaan avoimesti, haastetaan rohkeasti ja luvataan törkeesti. Törkee lupauksemme on, että Kasvuryhmän vertaistoiminta lisää suomalaisten keskisuurten yritysten kasvutahtoa ja -tekoja niin, että yhteisöömme kuuluvat scaleupit ovat luoneet 15 mrd € lisää liikevaihtoa vuoden 2023 loppuun mennessä. Tällä hetkellä kasassa on noin 5 miljardia euroa. Jokainen jäsenemme tekee oman osuutensa tästä lupauksesta.

Maailmaa muutetaan kasvun ja uudistumisen avulla
Maailmaa muutetaan kasvun ja uudistumisen avulla

Maailmaa muutetaan kasvun ja uudistumisen avulla

Kasvuryhmän teesit kasvusta - osa 1: Yrityksen tarkoitus

Kasvuryhmä syntyi vuonna 2015 uskosta, että jos edes pieni joukko yli 10M€ vaihtavista yrityksistä pääsee voimakkaalle kasvu-uralle, olisi vaikutus Suomen talouteen valtava. Kasvu luo työtä ja työpaikkoja, ja sitä kautta lisää hyvinvointia Suomeen. Yrityksissä on valtava muutosvoima ja ne yritykset, jotka omaavat rohkean kasvuasenteen, pystyvät muuttamaan maailmaa. Yrityksille kasvu on puolestaan elintärkeä mahdollistaja, joka auttaa niitä lunastamaan paikkansa muuttuvassa maailmassa.

Kuplivaa kesän ja kasvun kunniaksi!
Kuplivaa kesän ja kasvun kunniaksi!

Kuplivaa kesän ja kasvun kunniaksi!

70 Kasvuryhmäläistä kokoontui verkon ääreen kesäisellä mielellä ja lasi kuohuvaa kädessään, kun Kasvuryhmän perinteiset kesäjuhlat pidettiin onnistuneesti etäversiona keskiviikkona 10.6.2020. Perustajajäsenet muistelivat Kasvuryhmän alkuvaiheita ja 5-vuotista taivalta. Yhteistyökumppani Varman toimitusjohtaja Risto Murto korosti puheenvuorossaan, että suomalaisilla kasvuyrityksillä on elintärkeä rooli maan talouden toipuessa haastavista ajoista.

Tulevaisuuden kestävä kasvu rakennetaan ekosysteemeissä
Tulevaisuuden kestävä kasvu rakennetaan ekosysteemeissä

Tulevaisuuden kestävä kasvu rakennetaan ekosysteemeissä

Miten johdamme yrityksen kasvua liiketoimintaympäristössä, joka tulee kohtaamaan disruption 100 % todennäköisyydellä? Miten tuotamme asiakkaille arvoa tulevaisuudessa, joka on vielä epävarma? Monipuolinen skenaariotyö auttaa hahmottamaan eri tulevaisuuksia ja valitsemaan kasvuaihioita muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Yksin ei tarvitse onnistua, vaan ekosysteemit tarjoavat loputtomasti mahdollisuuksia rakentaa yhdessä uudenlaisia tuotteita, palveluita ja liiketoimintamalleja.

Varmista yrityksesi tulevaisuuskunto horisonttiajattelun avulla
Varmista yrityksesi tulevaisuuskunto horisonttiajattelun avulla

Varmista yrityksesi tulevaisuuskunto horisonttiajattelun avulla

Muuttuvassa liiketoimintaympäristössä nykyliiketoimintanne menettää pitkällä aikavälillä arvoaan asiakkaalle. Siksi rohkea liiketoimintamallien uudistaminen on upea mahdollisuus rakentaa tulevaa kasvua. Kasvuryhmän vertaissparrauksessa etsitään yhdessä tapoja uudistua

liiketoimintaympäristön mukana. Monessa yrityksessä kasvuajatteluun on löydetty oikea perspektiivi kolmen horisontin mallin avulla, joka tarjoaa tarpeeksi pitkän kiikarin tulevaisuuteen unohtamatta nykyhetkeä.

Aamukahvilla: Mika Sutisen mielestä strategia pitää pelastaa!
Aamukahvilla: Mika Sutisen mielestä strategia pitää pelastaa!

Aamukahvilla: Mika Sutisen mielestä strategia pitää pelastaa!

Kasvuryhmän jäsenet pääsivät 4.6.2020 virtuaalikahveilla vaihtamaan kokemuksia strategiatyöstä ja strategian toteuttamisesta kasvuyrityksen arjessa. Keskustelun virittämiseksi Mika Sutinen ja Antti Haapakorva jakoivat kokemuksiaan suomalaisten yritysten strategiatyöstä sekä juuri käynnistyneestä tutkimusprojektistaan. Kokosimme virtuaalikahvien parhaimmat oivallukset tähän blogiin!

Uudistuva yritys on valmis asettamaan perustansa suurennuslasin alle
Uudistuva yritys on valmis asettamaan perustansa suurennuslasin alle

Uudistuva yritys on valmis asettamaan perustansa suurennuslasin alle

Nopeasti muuttuvassa ja alati yllättävässä liiketoimintaympäristössä yrityksiltä kysytään jatkuvaa uudistumistahtoa. Kasvuryhmän vertaissparrauksessa uudistuminen osoittautuu kerta toisensa jälkeen kestävän kasvun välttämättömäksi edellytykseksi. Miten uudistuminen näkyy kasvuryhmäläisten liiketoiminnan ja johtamisen arjessa? Millaisia näkemyksiä vertaisyhteisössämme on uudistumiskulttuurin rakentamisesta?

Uudet jäsenet tuovat kovaa kasvukokemusta ja hallitusosaamista
Uudet jäsenet tuovat kovaa kasvukokemusta ja hallitusosaamista

Uudet jäsenet tuovat kovaa kasvukokemusta ja hallitusosaamista

Fredman on luotsannut Fredman Groupin kansainvälisen kasvun tielle rohkeasti liiketoimintaa uudistamalla Heikki Westerlund on pitkän linjan hallitusammattilainen ja pääomasijoittaja, joka on uonut osaamistaan muun muassa Tikkurilan, Kempin ja Orionin kaltaisten suomalaisten menestystarinoiden hallituksi in Toivotamme heidät lämpimästi tervetulleiksi Kasvuryhmän hallituksen uusiksi jäseniksi!

Miten aiot ennakoida yrityksesi murroksen yli?
Miten aiot ennakoida yrityksesi murroksen yli?

Miten aiot ennakoida yrityksesi murroksen yli?

Kellään ei ole kristallipalloa, johon kurkkaamalla voisi nähdä, miten megatrendit ja koronan kaltaiset uudet voimat vaikuttavat omaan toimialaan ja markkinaan. Muutosten tuomia mahdollisuuksia voi kuitenkin ennakoida. Se vaatii, että yrityksessä on tahtotila jatkuvaan uudistumiseen sekä systemaattinen mekanismi kasvun lähteiden etsintään. Näihin tavoitteisiin tähtää myös Kasvuryhmän toiminta.

Haluatko pysyä mukana kasvun käänteissä?

Uutiskirjeemme tilaajana kuulet ensimmäisenä tuoreimmat kuulumiset Suomen kasvun suunnan kääntämisestä.