Peter Fredman on luotsannut Fredman Groupin kansainvälisen kasvun tielle rohkeasti liiketoimintaa uudistamalla. Heikki Westerlund on pitkän linjan hallitusammattilainen ja pääomasijoittaja, joka on tuonut osaamistaan muun muassa Tikkurilan, Kempin ja Orionin kaltaisten suomalaisten menestystarinoiden hallituksiin. Toivotamme heidät lämpimästi tervetulleiksi Kasvuryhmän hallituksen uusiksi jäseniksi!

Kasvuryhmä Suomi ry:n vuosikokouksessa 22.4.2020 nimettiin uusi hallitus. Uusiksi jäseniksi valittiin Peter Fredman ja Heikki Westerlund. Hallituksen jäseninä jatkavat Asko Schrey, Moaffak Ahmed, Laura Juvonen, Hanna Ristola ja Risto Siilasmaa. Kasvuryhmän hallituksen puheenjohtajuus siirtyi samalla Timo Saalastilta Asko Schreylle. 

 

Heikki Westerlund: ”Nyt jos koskaan tarvitaan todellista tekemistä ja positiivista energiaa”

Heikki Westerlund on yksi Kasvuryhmän perustajajäsenistä. Hän on sekä hallitusammattilaisena että sijoitusyhtiö Capmanin pitkäaikaisena toimitusjohtajana saanut olla mukana sadoissa kasvun paikoissa eri aloilla ja imeä opit niistä.  

 

Heikki Westerlund
”Kasvun tahtotilan luominen ja kasvun toteuttamisen 

systematiikka kiehtovat minua.” 

– Heikki Westerlund

 

Kasvuryhmän ensimetreistä mukana ollut Westerlund näkee vertaissparrauksen valtavan arvon rohkeaa kasvua hakeville yrityksille.

”Menestyksen saavuttaminen on aina haastavaa, mutta todennäköisempää, jos sen pystyy tekemään avoimin mielin muidenkin opit hyödyntäen. Kaikki Kasvuryhmän kohtaamiset vuosien varrella ovat olleet erittäin inspiroivia ja energiaa antavia”, Heikki Westerlund sanoo.

 

Peter Fredman: ”Omistajuuden kehittämisessä on valtava potentiaali pk-yrityksille”

Peter Fredman on huimasti kehittyneen Fredman Groupin omistajayrittäjä ja hallituksen puheenjohtaja. Hän on nähnyt ja kehittänyt suomalaista elinkeinoelämää myös monen start-up-yhtiön hallituksen jäsenenä sekä elinkeinoelämän luottamustoimissa.

”Liiketoiminnan kehittämisessä kaikki lähtee tahtotilasta ja päättäväisyydestä. Vahvan vision eteenpäin viemiseksi tarvitaan myös sopivasti ärsykkeitä ja sparrausta matkan varrella. Kasvuryhmä tarjoaa kaikkea tätä. Siksi tämä yhteisö inspiroi minua kovasti!”, Peter Fredman sanoo.

Peter Fredman

 

”Uusi normaali tuo mahdollisuuden rakentaa vieläkin parempaa huomista, kunhan uskoa ja energiaa löytyy. Ja Kasvuryhmästä niitä molempia löytyy!” 

– Peter Fredman