Innovaatiot ja tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuudet 

 

Uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistamisessa ja innovaatioiden kehittämisessä tarvitaan oman liiketoimintaosaamisen lisäksi ymmärrystä siitä, mihin toimintaympäristö on menossa, millaisia tulevaisuuden tarpeita omalla toimialalla tai asiakkailla on ja millaista osaamista sekä kykyjä tarvitaan, jotta näihin voidaan vastata. Tulevaisuus on täynnä epävarmuuksia. Ennakointityöstä on kuitenkin apua oman liiketoiminnan resilienssin ja mahdollisuuksien tunnistamisessa.

Älä jää mukavuusalueelle
Kun etsit kasvua ja uudistumista, nosta katsetta rohkeasti, ja arvioi jokainen mahdollisuus. Raota myös niitä ovia, joita olette aikaisemmin sulkeneet.

Kuinka siirrytään liiketoiminnassa reagoinnista ennakointiin?

 

MITEN AIOT ENNAKOIDA YRITYKSESI MURROKSEN YLI?

 

Kasvuryhmässä käytetään tulevaisuuden kasvun rakentamiseen menetelmää, jossa etsitään ja tunnistetaan systemaattisesti kasvun lähteitä ja työstetään kasvuaihioista tulevaisuuden bisnestä rakentavia kasvuhankkeita.

Lue lisää...

 

 

088

 

CASE

 

Beyond the obvious


“Organisaatioiden pitää pystyä kyseenalaistamaan mennyttä avatakseen tilaa uudelle kasvulle. Jokainen organisaatio kantaa menneisyyden painolastia, joka estää sekä organisaatiota että ihmisiä uudistumasta. Käytäntöjä, jotka vaikuttavat meihin hiljaisesti, näkymättöminä, mutta jotka voivat ohjata meitä taantumaan, ei uudistumaan ja kasvamaan. Meidän täytyy tunnistaa nämä tavat, periaatteet ja prosessit, jotka tällä hetkellä vievät meitä taaksepäin, ja purkaa ne. 

Kun olemme tunnistaneet uudistumisen esteet, pystymme kyseenalaistamaan niitä. Voimme kriittisesti haastaa ajattelumallejamme ja rikkoa tottumuksiamme luomalla uusia visioita tulevaisuudesta. Kun saamme poistettua esteitä, luomme tilaa uuden etsimiselle, löytöretkille ja kokeiluille. Johtajien pitää olla erityisen ennakointikyvykkäitä, jotta he pystyvät näkemään erilaisia, heikkoja signaaleja ja uusia mahdollisuuksia boksin ulkopuolelta.

Sen sijaan, että pyrkisimme toimintaympäristöä analysoimalla ja tulevaisuutta ennakoimalla minimoimaan tai hallitsemaan riskejä, meidän täytyy pyrkiä kannustamaan organisaatioita ottamaan riskejä. Menemään kohti tuntematonta. Se saattaa osoittautua tuottamattomaksi investoinniksi, mutta toisaalta sieltä saattaa löytyä niitä uudistumisen, innovoinnin ja kasvun lähteitä, joita tarvitsemme. Jos emme uskalla löytöretkeillä tuntemattoman puolelle, emme onnistu näitä löytämään. Meidän pitää mennä ”beyond the obvious”.

Joko sinä olet tunnistanut yrityksesi disruptiivisten innovaatioiden lähteitä? Minkä tyyppistä osaamista ja kyvykkyyksiä tulevaisuudessa tarvitset, että voit hyödyntää niitä?”

Nando Malmelin

 

Varmista yrityksesi tulevaisuuskunto horisonttiajattelun avulla

 

Muuttuvassa liiketoimintaympäristössä nykyliiketoiminta menettää pitkällä aikavälillä arvoaan asiakkaalle. Siksi rohkea liiketoimintamallien uudistaminen on upea mahdollisuus rakentaa tulevaa kasvua. Monessa yrityksessä kasvuajatteluun on löydetty oikea perspektiivi kolmen horisontin mallin avulla, joka tarjoaa tarpeeksi pitkän kiikarin tulevaisuuteen unohtamatta nykyhetkeä.

Lue lisää...

 

 

 

027-1

 

KOLMEN HORISONTIN -MALLLI

 

1. HORISONTTI
 
KORJAAMME JA KEHITÄMME NYKYISTÄ TEKEMISTÄ
Varmistamme perustekemistä ja pystymme ylläpitämään taloudellisia resursseja uuden liiketoiminnan luomiseen.
 
2. HORISONTTI
 
LAAJENNAMME NYKYISTÄ TEKEMISTÄ
Lisäämme nykyiseen palveluun ja tarjontaan uusia elementtejä, jotka tuovat uutta arvoa asiakkaalle. Näin parannettu toiminta antaa jatkoaikaa nykyiselle toiminnalle.
 
3. HORISONTTI
 
LUOMME UUTTA TOIMINTAA
Rakennamme uusia liiketoimintamalleja, jotka pitkällä aikavälillä tuottavat eniten arvoa asiakkaalle muuttuneessa toimintaympäristössä. Ketterä testaaminen on tässä merkittävässä roolissa.

 

 

Valjasta heikot signaalit ja megatrendit avuksi tulevaisuuskuvan selkeyttämiseen

Kuinka hähmäisestä tulevaisuudenkuvasta saadaan rakennettua kasvuliiketoimintaa?

 

Käytä tutkimusmegatrendejä apuna omaa toimialaa koskevien mahdollisuuksien tunnistamisessa 

 

Varaa aikaa keskusteluihin asiakkaiden, asiakkaiden asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa, mutta etsi myös oman toimialan ulkopuolisia toimijoita. Älä myy, vaan pyri ymmärtämään tulevaisuutta yhdessä.

 

Laura Juvonen
VTT
 

 

 

 

Tulevaisuuden uudistuvassa yrityksessä skenaariotyö on jatkuva osa arkea

 

Pitkään toimineissa yrityksissä on selkeä kuva, mitä on aiemmin tehty ja missä ollaan hyviä. Menneisyydestä on toki opittu paljon, mutta toisaalta se voi kaventaa ajatusmaailmaa. Heikot signaalit ja tulevaisuudennäkymät löytyvät altistamalla itseä ja organisaatiota erilaisille ajattelukulmille. On katsottava yli oman toimialan rajojen ja keskusteltava erilaisten ihmisten kanssa. Yritykseen kannattaa palkata eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Niin syntyy monipuolisesti näkemyksiä siitä, miltä tulevaisuus voisi näyttää.

Lue lisää...

 

 

 

 

 

 

265-1

 

 

CASE

 

Kasvun suunnan hakeminen skenaariotyön ja kyseenalaistamisen avulla

 

“Koronan myötä meille tuli Marketing Clinicissä positiivinen mahdollisuus tarkastella omaa toimintaamme. Miten hahmotamme tulevaisuutta ja mitä se yrityksen kannalta voisi olla? Aikaisemman kokemukseni perusteella olen havainnut, että skenaariotyöskentely jää liian usein älylliseksi harjoitteluksi, joka ei siirry käytäntöön. Skenaariotyössä ei ole vaikeaa se, että ottaa viitekehyksen ja rakentaa workshopeissa tulevaisuuskuvia, vaan sen määrittäminen, mitä tulevaisuuskuvilla yrityksessä tehdään. Tulevaisuuskuvista pitää löytää se, mikä on relevanttia kullekin yritykselle. Skenaarioiden määrittely on usein ylimitoitettua suhteessa siihen, miten skenaarioita hyödynnetään. Tärkeää on sense-making: Miksi on syytä uskoa, että tämä skenaario toteutuisi?

Halusin välttää tätä ansaa, joten lähdimme skenaariotyöhön megatrendien ja kaukaisten, monimutkaisten tulevaisuuskuvien sijaan siitä, että hahmottelimme vain muutaman tulevaisuuden tekijän, jotka vaikuttavat suoraan liiketoimintaympäristöömme. Näitä olivat mm. digitaalisuuden ja datan hyödyntäminen, automaation monipuolinen soveltaminen sekä verkostotalouden vahvistuminen. Seuraavaksi lähdimme haastamaan näitä tulevaisuustekijöitä. Mitä tämä tarkoittaa meille? Mitkä on ne kasvun suunnat, joita haemme? Miksi?

Teimme tiimin kanssa sopimuksen, että nyt on aidosti lupa kyseenalaistaa ja haastaa jokaista oletusta. Miksi uskot noin? Miksi tuo oletus olisi totta? Kysyimme toisiltamme “miksi” niin monta kertaa, että kokonaisuudesta syntyi turvallinen olo. Niin moni fiksu ihminen oli kokonaisuutta jo haastanut ja ideat olivat hioutuneet yhteisellä keskustelulla.

Kyseenalaistamalla oletettuja totuuksia löysimme myös merkittäviä uusia näkökulmia kasvustrategiaamme. Olimme uskoneet, että keskeisin tapa kasvaa kansainvälisillä markkinoilla olisi yritysostot. Skenaariotyömme lopputulemana syntyi kuitenkin 8 erilaista osaamisprofiilia ja opimme, että keskeisintä on hankkia tiettyjä osaamisia taloon. Keinona näiden hankkimiseen voi olla rekrytointi, kokonaisen tiimin hankkiminen tai yritysosto, tai joku yhdistelmä näistä. Skenaariotyön lopputulemana syntyneestä osaamiskartasta ja sen päivittämisestä tuli meille pitkän aikavälin työväline.”

Salla Vainio 
Marketing Clinic

 

Miten skenaarioajattelua saa yrityksen arkeen?

 

Kaikki lähtee omistajasta ja sellaisen kulttuurin luomisesta, jossa johto ajaa ennakointia ja haluaa ajaa sitä osana strategiatyötä. Tekijät tarvitsevat myös työkaluja - niiden avulla jäsennetään tulevaisuustietoa.

Antti-Jussi Tahvanainen
VTT

 

 

 

Uudistuminen vaatii investointeja, ja investoinnit vaativat visiota

Yrityksissä tarvitaan rohkeutta tulevaisuuden kilpailukykyyn investoimiseen. Investoinnit vaativat visiota - suunta täytyy olla selkeä, ja suunnan hakemisessa osaajat, erilaiset verkostot ja strateginen yhteistyö ovat tärkeitä. 

Lue lisää...

 

 

265-1

Miten tunnistan liiketoimintamahdollisuuksia turbulentista toimintaympäristöstä?

Yritykset pitäisi saada varhaisemmassa vaiheessa mukaan tutkimusyhteistyöhön

Mutta ei vain pistemäisesti yksittäisiin hankkeisiin, eikä tutkimus- tai teknologialähtöisesti, vaan ajattelu pitäisi kääntää siihen, mitä ongelmaa olemme ratkaisemassa, ja kuinka saadaan käyttäjät, palvelumuotoilu ja erilaiset lainsäädäntöön liittyvät kysymykset huomioitua jo paljon varhaisemmassa vaiheessa. Uuden kehittämisen pitää lähteä yrityksen oman liiketoiminnan ymmärtämisestä. Ensimmäinen askel on, että yrityksissä löydetään relevantteja kumppaneita strategisempaan keskusteluun. Maailma on mennyt hyvin epäennustattavaksi, ja haastaisin siinä, että joka yrityksellä kannattaisi olla meneillään ainakin skenaarioiden etsintä, mistä tulevaisuuden kasvu voisi tulla.

Laura Juvonen
VTT

Meillä on tulevaisuuden varalle erilaisia skenaariota, joita koeponnistamme

Se on varmaa, että sota on kasvattanut resilienssin tärkeyttä.

Jussi Ohlsson
Stera Technologies

Skenaariotyöhön ja ennakointityöhön on olemassa työkaluja ja malleja

Niitä kannattaa hyödyntää.

Erja Turunen
VTT

Elämme suurta muutosta, miten ihmiset haluavat elää ja kuluttaa

Sekä kuinka yhteiskunta ylipäätään toimii. Jos näihin muotoutuviin tarpeisiin
pystyy vastaamaan, on yritys hyvissä asemissa.

Matti Pihlajamaa
VTT
 

Kiillolla käännettiin ajatukset tulevaisuuden taajuudelle

 

Kiilto ei tyydy vain säilyttämään nykyasemaansa, vaan se haluaa uudistaa ja disruptoida toimialaansa pitkälle tulevaisuuteen. Toimitusjohtaja Anssi Asikainen on huomannut, että kun tavoitteet asetetaan korkealle, silloin tulee tehtyä myös tarpeeksi suuren kaliiperin uudistuksia ja ennakoitua riittävän pitkälle.

Lue lisää...

 

 

 

 

0089

 

 

Miten innovaatiokehitystä tehdään liiketoimintalähtöisesti?

Innovoinnin pitäisi pysyä kiinni arjessa, eikä nousta huomaamattaan norsunluutorniin

Kriittisin vaihe on siinä, kun erillään kehitetty tuote tai palvelu on kypsä myyntiin ja se pitäisi siirtää perusorganisaation puolelle. Usein ihminen vieroksuu sitä, mikä annetaan ulkopuolelta. Siksi eri yksiköiden välille tarvitaan hyvät suhteet, toimiva kommunikaatio ja molemminpuolista ymmärrystä siitä, mitä toinen tekee.

Matti Pihlajamaa
VTT

Systemaattisuus kasvuaihioiden etsinnässä ja kriteeristössä on avain

Pitää varata riittävästi aikaa kasvuaihioiden työstämiseen niiden kaikissa vaiheissa. Omistajuus on rakennettava niin, että kasvuaihiolla on promoottorinsa ja että organisaation sitoutuminen on huomioitu.

Juhani Järvenpää
Dieta
 

Miten tunnistetut mahdollisuudet käännetään tulevaisuuden kilpailueduksi ja liiketoiminnaksi?

Uudistuminen on epävarmuuden hyväksymistä

Kun massa liikkuu samaan suuntaan kanssasi tai kilpailijat ovat kopioimassa sinun tekemistäsi, on jo aika uudistua ja löytää uusia kasvun lähteitä. Vaatii aivan yhtä paljon rohkeutta yrittää ja epäonnistua kuin yrittää ja onnistua.

Niklas Nukari
Autolle.com
 

CASE

 

Kasvuhankkeilla tavoitellaan uusia liiketoimintalähtöjä ja kerrytetään strategista osaamista

 

“Jos nyt lähtisin tekemään uudestaan, isoin oppi olisi, että uudet liiketoiminnat kannattaa eriyttää ja avaintiimi sitouttaa startup-henkisesti alusta lähtien. Meillä on ollut kasvuhankkeille koko ajan hallituksen ja omistajien vahva tuki, mutta niiden painoarvo organisaation liikevaihdossa mitattuna on pieni. Jotta hankkeilla on edellytykset ja mahdollisuudet kehittyä ja rakentaa tulevaisuuden liiketoimintaa, täytyy niille taata työrauha ilman ison organisaation taakkaa.

Tärkeä opin paikka on myös se, että uusilla liiketoiminnoilla on riittävästi yhteistä muun liiketoiminnan tai asiakaskunnan kanssa. Tällöin liiketoiminnan kasvu tai kannattavaksi saaminen on nopeampi tie.”

 

Jussi Ohlsson
Stera Technologies

 

Jussi Ohlsson kertoo 2021 Future Back puheenvuorossaan yrityksen kasvuaihiotyöstä - katso video!

Sterassa kasvuhankkeilla rakennetaan tulevaisuuskyvykkyyttä ja osaamispääomaa - lue lisää

 

 

Premixillä innovointityö kulkee perus-bisneksen kanssa käsi kädessä

 

Vuoden vaihteessa 2019–2020 Premix eriytti uuden liiketoiminnankehityksen ja myynnin erillisiksi organisaatioiksi. Business Developmentin puolella seurataan markkinan tulevaisuutta ja haarukoidaan kaupallisia mahdollisuuksia. Kun uusi business on luotu, se siirretään myynnille. Siirto on riskialtis vaihe, jossa tiivis ja sujuva yhteistyö osastojen välillä on onnistumisen edellytys.

Lue lisää...

 

 

 

 

027-1

 

 

CASE

 

Kasvuhanke tulevaisuuden tulevaisuuden osaamisen ja bisneksen rakentamisen keinona - kehittäminen Lean Startup -periaattein kumppanin avulla

 

“Fastemsilla on käynnissä digitaalisen valmistuksen kasvuhanke, jonka myötä tuomme uuden data- ja informaatioratkaisun asiakkaillemme. Ratkaisu parantaa tuotannon tilannekuvan luomista ja siten tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa. Huomasimme jo hankkeen käynnistysvaiheessa, että meillä ei ole organisaatiossa riittävää osaamista ja konsepteja tällaisen hankkeen toteuttamiseen, minkä johdosta otimme heti alussa kasvuhankkeeseen mukaan kumppanin. Kumppani tuo meille rakennetta ja vauhtia tekemiseen, ja tukee meitä niin konseptoinnissa kuin hankkeen läpiviennissäkin. Hankkeella on myös päätoiminen vetäjä ja sitä toteuttamaan on kasattu autonominen tiimi, jota ei mitata perusbisneksen mittareilla. Tällä järjestelyllä olemme eriyttäneet riittävästi uuden luomista nykyisen liiketoiminnan kahleista.

Hanketta viedään eteenpäin Lean Startup -periaatteita hyödyntäen eli teemme oletuksia ja testaamme niitä valittujen asiakkaiden kanssa. Näitä oletuksia iteroidaan ja testataan uudelleen, sekä viedään luonnollisesti konseptia tällä tavalla eteenpäin, jatkuvasti oppien. Hypoteesien validoinnissa ja iteroinnissa keskitytään koko ajan neljään asiaan:

  1. Asiakashaluttavuus: Mikä on asiakkaan kokema arvo ja haluaako asiakas maksaa tästä?
  2. Liiketoimintakelpoisuus: Voimmeko saada tästä bisnestä? Kykenemmekö myymään tämän ratkaisun? Kykenemmekö toimittamaan tämän ratkaisun?
  3. Toteutettavuus: Onko meillä riittävät osaamiset, tavat toimia, jotta tämä kyetään toteuttamaan?
  4. Sopivuus yritykselle: Voiko tästä tulla meille ydinliiketoimintaa? Kykenemmekö me yrityksenä tekemään tätä bisnestä?
Näiden neljän kriteerin kautta arvioitaessa varmistamme sen, että rakennamme hankkeessa sellaista bisnestä, josta voi jonain päivänä tulla Fastemsin ydinliiketoimintaa. Varmistamme siis toisin sanoen uuden bisneksen elinvoimaisuuden."

Ari Alakiuttu
Fastems
 

CASE

 

Kasvuaihiot kannattaa valita tarkkaan - jokaiselle aihiolle on löydyttävä aina omistaja ja testaamiselle asetetaan aikaraja 

 

“Kun Autolle.com:ssa lähdettiin satsamaan digitalisaation tuomiin mahdollisuuksiin ja niiden validointiin yrityksen perustajan Niklas Nukarin sanojen mukaan “niin paljon, että tekisi pahaa epäonnistua”, hanketta vetämään valittiin huipputekijät ja yritys myös osti IT-talon, jonka myötä hanke saatiin nopeasti käyntiin. 

Sittemmin Autolle.comissa on keskitytty ensi sijassa asiakaskokemukseen ja palveluun. Yrityksessä on panostettu kannattavuuden parantamiseen ja kasvuaihioita on tarkasteltu kriittisesti ja karsittu reilustikin. Esimerkiksi kaikki kasvuaihiot, joille ei ole löytynyt hyvää vetäjää, on tiputettu pois. Kun kannattavuus ja perusasiat saatiin kuntoon, ei kasvun vuoksi ole tarvinnut enää tehdä temppuja. 


Nopea testaaminen on uusien kasvuaihioiden elinehto. Autolle.comissa asetetaan testaamiselle aina aikaraja, tyypillisesti muutaman kuukauden mittainen, jonka aikana asetetut tavoitteet tulee saavuttaa. Niklaksen sanoin on selvä päämäärä, mihin asti lyödään päätä seinään. Tämän myötä kaikki avainhenkilöt sitoutuvat tavoitteisiin täysillä ja organisaatio tietää, mihin tähdätään. Mikäli asetettuihin tavoitteisiin ei aikarajan puitteissa päästä, niin hanke siirretään syrjään.”

 

Niklas Nukari 

Autolle.com

 

Valitse kasvuaihot tarkasti, panosta isosti ja testaa nopeasti - lue lisää!

 

Tutkimuskehityksestä innovaatioiden kaupallistamiseen

 

Miten varmistaa asiakaslähtöisyys tutkimuslähtöisten innovaatioiden kaupallistamisessa?

 

Kaupallistamisessa asiakasymmärrys on keskiössä, oli kyse tutkimuslähtöisestä tai muusta innovaatiosta. Kaikkeen kaupallistamiseen liittyy teknologian lisäksi softaa tai palveluja - usein molempia, ja haasteet ovat monitahoisia. Tähtää riittävän korkealle ja pyri ymmärtämään, mikä on oikea asiakastarve ensimmäisen viestin takana, ja miten oma tarjoomasi linkittyy heidän strategiaansa sekä, mitä arvoa olet aidosti asiakkaalle tuomassa. 

 

Marko Koistila
VTT

 

 

 

Uudistuminen vaatii kykyä tunnistaa ja rikkoa nykyisen bisneksen ja toimintamallien esteet

Kunnianhimon tason nostaminen oli ensimmäinen askel oikeaan suuntaan

Kun nostimme tavoitetasomme maailmanluokan tekijäksi, olikin valtava kasvuhaaste uudistaa lähestymistapamme palveluja ja myyntiä kohtaan. Meillä oli selkeä strategia, jota emme kuitenkaan kyenneet kunnolla implementoimaan. Meidän piti perustaa sisäinen startup, jotta ihmiset luopuisivat vanhoista myyntimalleista.

Marjo Sjöberg
Qentinel

Haluaisin haastaa jokaisen kasvukapteenin pohtimaan, onko olemassa olevassa
liiketoiminnassa jotain, mikä on este tulevaisuuden kasvulle

Onko yrityksessäsi kasvuaihioita, joita ei uskalleta lähteä toteuttamaan, koska niiden toteuttaminen vaatii luopumista jostakin nykyisestä? Status quon riittävä haastaminen on aivan uudistumisen ytimessä.

Robin Lindahl
Taaleri
 

Miten välttää uudistumisen sudenkuopat?

Pistä ensin ydin kuntoon

Erota uudistuminen ja perusbisnes 

Rakenna siilojen ja vanhojen mallien ohi

Osallista asiakkaat prosessiin - uudistumisen tarve on yhteinen

Miten tuotelähtöisestä tarjoomasta tehdään palvelulähtöistä?

Kun näemme selkeän asiakastarpeen, kehitämme joko omaa
tuoteportfoliota ja palveluvalikoimaa...

Tai kun se on järkevää, etsimme synergioita oman yrityksen ulkopuolelta.

Jukka Rantala
Cadmatic

Kasvuhankkeet innovaatiotyössä ja uusien tulevaisuuden liiketoiminnan kivijalkojen löytämisessä

Uudistumisessa vastuullisuus on kriittinen kysymys

Miten vastuullisuus näkyy nykyisessä liiketoiminnassa?

 

Hullut asiat muuttavat maailmaa

 

Yritysten ja yhteiskunnan painopisteet vastuullisuuden kentällä muuttuvat koko ajan. Ilmasto on ollut monta vuotta pysyvä teema, mutta siinäkin odotukset kasvavat. Silloin on hyvä löytää, mikä on se vastuullisuuskenttä, jossa juuri meidän yrityksellä on annettavaa, mitkä on relevantit asiat meille. Ei pidä kuvitella, että vastuullisuus olisi helppoa.

Lue lisää...

 

 

 

265-1

 

 

Keskisuuret yritykset tuovat vakautta ja vaurautta Suomeen

 

Vakiintuneen toiminnan ja liikevaihdon kasvun myötä kasvaa myös yritysten yhteiskunnallinen vastuu. Vaikkapa 500 hengen perheyritys ei voi hakea kasvua hinnalla millä hyvänsä. Se ei olisi vastuullista. Kaikki voivat aina oppia ja tehostaa toimintaansa, mutta kasvun filosofia on perheyhtiöissä eri kuin kasvuyrityksissä, joissa eletään menesty tai kuole ajatuksella. 

Lue lisää...

 

 

088