Arvioitu lukuaika: 3min

Kasvu mahdollistaa kokoaan suurempia tekoja

Kasvuryhmä | 21 joulukuuta, 2021

Kasvuryhmä on 10M€-1Mrd€ vaihtavien yritysten yhteisö, jossa jäsenet auttavat toisiaan kasvamaan maailmaa muuttaviksi menestystarinoiksi. Yhteisön toiminta perustuu rohkeisiin tavoitteisiin, kokemusten jakamiseen, pyyteettömään auttamiseen ja positiiviseen energiaan. Kasvuryhmän tarkoitus on alusta asti ollut auttaa suomalaisia yrityksiä kasvamaan, uudistumaan ja kansainvälistymään koko Suomen hyvinvoinnin edistämiseksi. Kasvuryhmän uusi strategia kertoo, miten pyrimme nostamaan yhteisön toiminnan vaikuttavuutta entisestään.

Ennen strategian syvällisempää tarkastelua, on tärkeä pohtia, miksi ylipäätään halutaan kasvaa. Ensinnäkin, kasvu mahdollistaa kokoaan suurempia tekoja. Kun kasvetaan, pystytään aidosti tekemään sellaisia toimenpiteitä, jotka muuttavat maailmaa paremmaksi paikaksi. Kasvu mahdollistaa yrityksen tarkoituksen toteutumisen. Miksi yritys on olemassa ja millaisen muutoksen se haluaa saada aikaan maailmassa? Yritys voi jopa globaalilla skaalalla vaikuttaa siihen, että maailma olisi parempi paikka. Muutos leviää yritysten kautta!

Toiseksi, kasvu takaa ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvoinnin. Kasvu innostaa ihmisiä! Uudistuminen ja onnistumiset saavat ihmiset innostumaan, mikä synnyttää positiivisuuden spiraalin. Kasvuun liittyy arvoja, kuten rohkeus ja uteliaisuus. Ihmiset tahtovat tehdä jotain merkityksellistä ja mennä eteenpäin. Kun synnytetään halua muuttaa maailmaa omalla toimialalla ja tehdään jotain merkittävää, josta voidaan olla ylpeitä, myös alan huiput haluavat liittyä mukaan. Se, että pystymme yrityksinä innostamaan ihmisiä, on kaikista tärkeintä. 

Kasvu on pienempi riski kuin paikallaan pysyminen. Rohkea eteenpäin meneminen auttaa yritystä kehittymään. Ja me kaikki tiedämme, mitä tapahtuu, jos yritys ei kehity. Kasvun tavoittelu luo kulttuurin, jossa koko henkilöstö miettii, miten voisimme tehdä tämän entistä paremmin. Kasvuryhmän Törkee lupaus - 25Mrd€ vuoteen 2025 mennessä - tarkoittaa paljon enemmän kuin pelkkiä euroja. Se on lupaus, että teemme yhdessä maailmasta paremman paikan ja samalla luomme hyvinvointia Suomeen.

 

 

Strategiakuva-2

 

KASVURYHMÄN KASVUHANKKEET

Kasvuryhmä on yhteisö, jossa yritykset tekevät yhteistyötä kasvuloikkiensa ottamiseksi. Ensi vuodesta eteenpäin Kasvuryhmän tiimi edistää kolmea kasvuhanketta yhdessä jäsenten kanssa, yhteisön vaikuttavuuden vauhdittamiseksi:

  • Tavoiteohjautuva yhteisö: Kasvuryhmän yhteisössä on noin 250 kasvujohtajaa, jotka haluavat yhdessä sparrata kasvuun, uudistumiseen ja kansainvälistymiseen liittyen. Tavoiteohjautuva yhteisö -kasvuhankkeemme varmistaa, että jäsenet kohtaavat oikeissa vertaisryhmissä ja kahden keskisissä tapaamisissa, missä voi tavoitteellisesti työstää tärkeimpiä kasvun vipuja yrityksensä kasvuvauhdin kiihdyttämiseksi.
  • Avoin kasvun pelikirja: Keskisuurten yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen ei ole valmiita oppikirjoja. Kasvuryhmän yhteisön tapaamisissa kokemuksia ja oppeja vaihdetaan monen kirjan verran joka vuosi. Jatkamme kokemusten ja oivallusten dokumentointia ja yhdessä aloitamme kirjoittamaan avointa kasvun pelikirjaa kaikkien suomalaisten yritysten kasvuloikkien onnistumiseksi.
  • Kasvun ekosysteemi: Yhdessä onnistumme todennäköisemmin kuin yksin. Kasvuryhmässä yritykset voivat tunnistaa ja solmia kumppanuuksia muiden yritysten kanssa kasvuloikkien rakentamiseksi.

Kasvuhankkeet


TEEMME SEURAAVAN KASVULOIKAN YHDESSÄ

Kasvuryhmässä uskomme ja teemme töitä sen eteen, että Suomeen syntyy kukoistavien kasvuyritysten aikakausi. Yhdessä taistelemme tytäryhtiötaloudeksi taantumista vastaan. Valjastetaan  meidän kaikkien osaaminen ja tehdään yhteistyötä Suomen hyvinvoinnin eteen. 

Suomessa on aivan valtavan rohkeita ihmisiä, joilla on mieletön määrä kokemusta, juuri sopivasti pilkettä silmäkulmassa ja mahtava pyyteetön asenne. He ovat niitä kasvun johtajia, jotka rakentavat merkittävästi Suomen tulevaisuutta. Keskisuuria yrityksiä on vain 1 % kaikista yrityksistä Suomessa, mutta ne ratkaisevat neljäsosan Suomen tulevaisuudesta. Yhdessä saamme isoja asioita aikaan!

 

25%

 

Liity Kasvuryhmään