Arvioitu lukuaika: 2min

Peter Fredman Kasvuryhmän hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi

Kasvuryhmä | 12 huhtikuuta, 2022

Aiheet: ajankohtaista

Keskisuurten yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä kiihdyttävä Kasvuryhmä Suomi ry on nimittänyt yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi Peter Fredmanin. 

Kokenut hallitusammattilainen, Peter Fredman, on tehnyt pitkän uran Fredman Group Oy:n johtotehtävissä ja toimii konsernin hallituksen puheenjohtajana. Fredman toimii myös Topbox Oy:n, Helsingin seudun kauppakamarin, ja Niemen tehtaat Oy:n, Marketing Finlandin ja perustamansa Fredman Capital Oy:n hallituksissa. Fredmanin johdolla Fredman Group on uudistunut ja investoinut vahvasti uusiin tieto- ja teknologialähtöisiin ammattikeittiöpalveluihin nykyisen liiketoiminnan lisäksi. Vuonna 2021 konsernin liikevaihto oli 32,1 MEUR.

Fredman on Kasvuryhmän aktiivinen jäsen ja seuraa tehtävässään Asko Schreyta

“Asko on puheenjohtaja- ja hallituskautensa aikana vienyt Kasvuryhmässä eteenpäin yrittäjämäistä ajattelutapaa tarttuvalla intohimolla, unohtamatta pilkettä silmäkulmassa. Yhdistyksen toiminta on kasvanut huimasti ja muuttunut entistä tavoitteellisemmaksi. Haluan lämpimästi kiittää Askoa tähän saakka kaikesta näkemyksellisestä työstä Kasvuryhmän ja Suomen kestävän kasvun eteen. Tätä työtä jatkamme Kasvuryhmässä toki edelleen yhdessä. 

Maailma on viime vuosien suurten muutosten ja kriisien keskellä muuttunut radikaalisti. On entistä tärkeämpää, että Suomen tulevaisuuskestävää hyvinvointia ja talouskasvua rakennetaan rohkeasti. Yrityksissä ei ole nyt järkevää odotella vaan kasvuohjelmia pitää kehittää ja viedä systemaattisesti eteenpäin. Kasvun tahtotilan määrittämisessä erityisesti omistajilla on tärkeä rooli. 

Kasvuryhmän ydintehtävä on kiihdyttää kasvua innovoinnin ja uudistumisen kautta. Se vaatii sitoutumistahtoa, yhteistyötä ja tekoja. On kunniatehtävä luotsata yhteistä tavoitettamme eteenpäin Kasvuryhmän hallituksen puheenjohtajana”, kertoo Peter Fredman. 

Kasvuryhmän hallitukseen nimettiin myös kolme uutta jäsentä:

Riku Asikainen, sarjayrittäjä ja enkelisijoittaja, mm. Slush:n ja Fibanin perustajajäsen 

Marjo Miettinen, hallitusammattilainen, mm. Ensto Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Women in Tech -perustajajäsen

Karin Nars, Dinolift Oy:n toimitusjohtaja ja mm. International Powered Access Federation hallituksen puheenjohtaja.

Kasvuryhmän hallitus 12.4.2022 alkaen: Peter Fredman (puheenjohtaja), Matti Alahuhta, Riku Asikainen, Marjo Miettinen, Karin Nars, Hanna Ristola ja Heikki Westerlund.

Lisätiedot:
Peter Fredman, hallituksen puheenjohtaja, Kasvuryhmä Suomi ry, peter.fredman@fredmangroup.com
Katriina Juntunen, toimitusjohtaja, Kasvuryhmä Suomi ry, katriina.juntunen@kasvuryhma.fi


 

Kasvuryhmä Suomi ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka kiihdyttää keskisuurten yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä tavoitteellisen vertaissparrauksen keinoin Suomen hyvinvoinnin parantamiseksi. Joukko yritysjohtajia perusti Kasvuryhmän 2015. Tällä hetkellä yhteisössä on mukana jo 210 kasvutahtoista 10-1000M€ vaihtavaa yritystä.

Kasvuryhmän Törkee lupaus Suomen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin edistämiseksi on, että vuonna 2025 kasvuryhmäläiset ovat kiihdyttäneet kasvuvauhtiaan ja luoneet yhteensä 25 miljardia euroa lisää liikevaihtoa vuodesta 2015 lähtien. 

Kasvuryhmä tekee hartiavoimin työtä, jotta yrityksiin syntyy kestävää kasvua, joka vaikuttaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Keskisuuria yrityksiä on Suomessa vain noin prosentti kaikista yrityksistä, mutta nämä yritykset tuovat lähes neljäsosan suomalaisten yritysten liikevaihdosta ja yli 20 prosenttia yksityisen sektorin työpaikoista. Kasvuryhmäläisille kasvu on elintärkeä lähtökohta tehdä merkittäviä ja omaa kokoaan suurempia asioita.

Kasvuryhmän perustajajäseniä ovat: Aaro Cantell, Anssi Rantasalo, Antti Herlin, Bengt Holmström, Christian Fredrikson, Hannu Vaajoensuu, Harri Pärssinen, Harri Sjöholm, Heikki Kyöstilä, Heikki Westerlund, Ilkka Kivimäki, Ilkka Paananen, Jari Paasikivi, Jarkko Veijalainen, Jarmo Nieminen, Jorma Turunen, Juha Niemelä, Kaj Hed, Matti Alahuhta, Mika Anttonen, Mikko Kosonen, Pekka Ala-Pietilä, Pertti Korhonen, Päivi Leiwo, Rami Huovinen, Risto Käkelä, Risto Siilasmaa, Sari Baldauf ja Timo Luukkainen.

www.kasvuryhma.fi