Kellään ei ole kristallipalloa, johon kurkkaamalla voisi nähdä, miten megatrendit ja koronan kaltaiset uudet voimat vaikuttavat omaan toimialaan ja markkinaan. Muutosten tuomia mahdollisuuksia voi kuitenkin ennakoida. Se vaatii, että yrityksessä on tahtotila jatkuvaan uudistumiseen sekä systemaattinen mekanismi kasvun lähteiden etsintään. Näihin tavoitteisiin tähtää myös Kasvuryhmän toiminta.

Koronakeväänä olemme saaneet kipeästikin kokea, miten nopeasti ja yllättäen toimintaympäristö voi mullistua. Kriisin laajuutta ja vaikutusta niin yksittäisten yritysten kuin koko yhteiskunnan toimivuuden tasolla ei kukaan osannut ennakoida.

Etenkin yhteen liiketoimintamalliin nojaavilta yrityksiltä on voinut koko liiketoiminnan pohja pudota pois. Jos taas yritys on pystynyt joustavasti liikkumaan useamman liiketoimintamallin välillä tarpeen mukaan, äkillinen muutos on saattanut olla pehmeämpi. Esimerkiksi joissakin projektiliiketoiminnan yrityksissä vaikutukset ovat olleet lievempiä, jos rinnalla on ollut jatkuvien palveluiden kauppaa.

Miten ilmiöihin ja megatrendeihin on mahdollista varautua? Miten ne voi jopa kääntää yrityksen hyödyksi? Kasvuryhmässä uskomme, että yrityksellä tulee olla mekanismi etsiä ja tunnistaa kasvuaihioita systemaattisesti sekä tulevaisuuslähtöisesti. Se luo pohjan kestävälle kasvulle.

Kasvuryhmän jäsenten vinkit kestävän kasvun ensi askeliin

  1. Pidä jatkuvasti toinen silmä horisontissa. Samalla kun ratkotte päivän polttavia haasteita, pitäkää jatkuvasti toinen silmä horisontissa ja tulevaisuuden kasvumahdollisuuksissa. Mikä olisi teillä toimiva tapa tuoda pitkä kiikari ja skenaarioajattelu mukaan strategiatyöhön?

  2. Tee kasvuaihioiden ideoinnista tapa. Pitäkää johtoryhmän kesken säännöllistä innovaatiotuntia tai perustakaa tulevaisuustyöryhmä eri toimintojen henkilöstöstä. Varaamalla tarvittavat resurssit osoitat asian tärkeyden ja edistät innovaatiokulttuuria.

  3. Sitouta organisaatio. Mieti, kuka teillä pitäisi akuuteimmin saada mukaan antamaan panoksensa ja sitoutumaan pidemmän aikavälin kasvutavoitteisiin. Tuotko keskusteluun mukaan keskijohtoa? Vai rakennatko ensin systemaattiset tavat osallistaa ja rohkaista työntekijöitä?

  4. Edistä systematiikkaa pienin käytännön toimin. Sopikaa, miten uusia kasvuaihioita tuodaan yhteiseen käsittelyyn. Miettikää kriteerit kasvuaihioiden arvioinnille. Sopikaa seurannan ja dokumentoinnin tavoista yhdessä.

Kasvuryhmäläisillä on yhteinen kieli kasvusta puhumiselle

Kestävän kasvun keinot ovat kaikille erilaisia. Kunkin yrityksen on tärkeää löytää omasta historiastaan, kulttuuristaan, tavoitteistaan ja tarkoituksestaan se, mitä kestävä kasvu heille tarkoittaa ja millaisia konkreettisia askelia sen eteen pitää ottaa.

Kasvuryhmän menetelmä koostuu kahdesta osasta: 1) yhteisistä käsitteistä ja 2) prosessista, jonka avulla jumppaamme käsitteitä. Kun meillä on yhteiset käsitteet ja yhteinen kieli keskustella kasvusta, vertaissparrauksen vaikuttavuus kasvaa.

kasvuryhman-menetelma-rajattu-kapea

Kasvuryhmän menetelmän ytimessä ovat kasvuaihiot:

  • Kasvuaihiot ovat ideoita seuraavista mahdollisistakasvuhankkeista
  • Kasvuaihioksi valittua ideaa tulee työstää, testata ja validoida.
  • Yksi Kasvukapteenin tärkeimmistä tehtävistä on varmistaa, että yrityksellä on mekanismi etsiä uusia kasvuaihioita systemaattisesti ja tulevaisuuslähtöisesti.

 

Systemaattinen kasvuaihioiden etsiminen ja työstö on avain kestävään kasvuun


Kasvuaihioiden systemaattinen työstäminen mahdollistaa sen, että yrityksessä on valmius vastata toimintaympäristön muutoksiin nopeasti sekä kyky hyödyntää eri ilmiöitä oman kasvun vauhdittamiseksi.

Kasvuaihioiden etsimisen, testaamisen ja validoinnin tulisi olla jatkuvaa. Kasvuaihioita on tärkeää olla käsittelyssä koko ajan, jotta yrityksessä ollaan tietoisia eri kasvumahdollisuuksista. Validoituja kasvuaihioita on mahdollista resursoida strategisiksi kasvuhankkeiksi nopeastikin, jos tulee tarve vaihtaa suuntaa tai lisätä vauhtia.

Systematiikka kuntoon – varmista nämä:


Resursointi
: Yrityksessä on selvillä, ketkä kasvuaihioita etsivät ja miten niitä viedään eteenpäin testaukseen, validointiin ja toteutukseen. Työhön on allokoitu aikaa ja nimetty ihmiset. Viestimiselle ja seurannalle on sovittu yhteiset tavat.

Kulttuuri: Yrityksessä on yhteiset tavoitteet ja yhteinen tahto. Kaikki tietävät, miksi kestävää kasvua rakennetaan. Yrityksessä edistetään innovaatiokulttuuria, jossa kasvu ja kehittäminen on kaikkien yhteinen asia. Tulevaisuusajattelu näkyy organisaation rakenteessa ja johtajuudessa: oikeissa positioissa on oikeanlaiset ihmiset.

 

Kasvuryhmän vertaissparraus auttaa yritystäsi…

 

…ottamaan parhaat ensi askeleet kohti systemaattista kasvuaihioiden etsimistä.

…tunnistamaan ja kehittämään yrityksen kyvykkyyksiä kestävää kasvua tukevalla tavalla.

…kehittämään keinoja testata ja validoida kasvuaihioita ketterästi.

…kasvattamaan koko organisaation rohkeutta luopua vanhoista tavoista ja katsoa pitkälle tulevaan.