Arvioitu lukuaika: 2min

Matti Alahuhta Kasvuryhmän hallituksen jäseneksi

Kasvuryhmä | 26 huhtikuuta, 2021

Aiheet: ajankohtaista

TIEDOTE 26.4.2021

Keskisuurten yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä kiihdyttävä Kasvuryhmä on nimittänyt yhdistyksen hallituksen jäseneksi Matti Alahuhdan.

Matti Alahuhta toimi KONEen toimitusjohtajana vuosina 2005-2014. Alahuhdan aikana KONE kaksinkertaisti maailmanlaajuisen markkinaosuutensa ja sen markkina-arvo kuusinkertaistui. Ennen KONEtta Alahuhta teki pitkän uran Nokiassa. Alahuhta on kehitysyhtiö DevCon hallituksen puheenjohtaja sekä KONE Oyj:n ja AB Volvon hallitusten jäsen.

Alahuhta on Kasvuryhmän perustajajäsen ja yhteisön aktiivinen sparraaja. Alahuhta seuraa tehtävässä Risto Siilasmaata.

Kasvuryhmän hallituksen puheenjohtaja Asko Schrey kommentoi hallituksen jäsenten vaihtumista: ”Se, että Risto on auliisti jakanut kokemuksiaan kanssamme useiden vuosien ajan yhtä pyyteettömästi ja innostuneesti kuin Matti on luvannut tehdä, kertoo erittäin paljon sekä heistä että Kasvuryhmästä. Kasvuryhmän yli 200 jäsentä edustaa noin 13 miljardin euron liikevaihtoa ja valtavaa kasvupotentiaalia, jonka tukeminen on meitä yhdistävä haaste. Lämpimästi kiitämme Ristoa tähänastisesta panoksesta ja Mattia alkavasta hallitustyöstä jäsentemme hyväksi. Kasvuryhmä on parhaimmillaan melkein elämäntapa.”

Matti Alahuhta luonnehtii luottamustehtävässä aloittamista: ”Kasvuryhmä on tehnyt erinomaista työtä. Olen erittäin motivoitunut tulemaan tähän työhön entistäkin aktiivisemmin mukaan.”

Kasvuryhmän hallituksen jäsenet 22.4.2021 alkaen: Asko Schrey (puheenjohtaja), Matti Alahuhta, Moaffak Ahmed, Peter Fredman, Laura Juvonen, Hanna Ristola ja Heikki Westerlund.



Kasvuryhmä Suomi ry
on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka avoimen vertaissparrauksen keinoin kiihdyttää keskisuurten yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä Suomen hyvinvoinnin parantamiseksi. Joukko yritysjohtajia perusti Kasvuryhmän 2015 ja tällä hetkellä yhteisössä on mukana jo 200 kasvutahtoista 10-1000M€ vaihtavaa yritystä.

Kasvuryhmän Törkee lupaus Suomen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin edistämiseksi on, että vuonna 2025 kasvuryhmäläiset ovat kiihdyttäneet kasvuvauhtiaan ja luoneet yhteensä 25 miljardia euroa lisää liikevaihtoa. 2015-2020 siitä on vertaissparrauksen voimalla saavutettu 5 miljardia euroa.

Kasvuryhmä tekee hartiavoimin työtä, jotta yrityksiin syntyy kestävää kasvua, joka vaikuttaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Keskisuurilla yrityksillä on merkittävä vaikutus talouteen ja hyvinvointiimme Suomessa. Keskisuuria yrityksiä on Suomessa vain prosentti kaikista yrityksistä, mutta nämä yritykset tuovat lähes neljäsosan suomalaisten yritysten liikevaihdosta ja yli 20 prosenttia yksityisen sektorin työpaikoista.

Kasvuryhmäläiset suhtautuvat kasvuun mahdollistajana – elintärkeänä lähtökohtana, joka antaa yrityksille muskelit tehdä merkittäviä ja omaa kokoaan suurempia asioita.

Kasvuryhmän perustajajäseniä ovat: Aaro Cantell, Anssi Rantasalo, Antti Herlin, Bengt Holmström, Christian Fredrikson, Hannu Vaajoensuu, Harri Pärssinen, Harri Sjöholm, Heikki Kyöstilä, Heikki Westerlund, Ilkka Kivimäki, Ilkka Paananen, Jari Paasikivi, Jarkko Veijalainen, Jarmo Nieminen, Jorma Turunen, Juha Niemelä, Kaj Hed, Matti Alahuhta, Mika Anttonen, Mikko Kosonen, Pekka Ala-Pietilä, Pertti Korhonen, Päivi Leiwo, Rami Huovinen, Risto Käkelä, Risto Siilasmaa, Sari Baldauf ja Timo Luukkainen.

www.kasvuryhma.fi