Teknologiateollisuus haastatteli Beneqin toimitusjohtaja Jukka Niemistä kasvuun ja uudistumiseen liittyen. Jaamme tässä Jukan haastattelun, joka on osa Teknologiateollisuuden Uudistujat-sarjaa. Aluperäinen julkaisu ja lisää Uudistujat-sarjan haastatteluja löytyy Teknologiateollisuuden sivuilta täältä.


 
Espoolaisen Beneqin omistaja on investoinut yritykseen vuoden 2018 yrityskaupan jälkeen jo yli 20 miljoonaa euroa. Koronakriisissä yrityksen liikevaihto kasvaa ja tulevaisuuskin näyttää hyvältä. Espoolaisten menestymisen salaisuuksia ovat kansainvälistyminen päivästä yksi, aamulla töihin ryhtyvät huippuosaajat sekä voittojen hakeminen yhdessä asiakkaiden kanssa. 

 

Teknologiayhtiö Beneqin toimitusjohtaja Jukka Nieminen pudottaa heti alkuun melkoisen koronapommin:

”Menemme liikevaihdossa tänä vuonna selvästi yli viime vuodesta, ja ensi vuosi vasta hyvältä näyttääkin. Asiakkaamme hakevat nyt tulevaisuuden kilpailukykyä panostamalla uuteen teknologiaan”, Nieminen kertoo mutta pahoittelee innostustaan heti perään, koska koronavuosi on ollut raskas niin suurelle määrälle suomalaisyrityksiä.

Beneqin liikevaihto kasvoi viime vuonna 3,6 miljoonaa euroa, nousten 27,2 miljoonaan. Kasvu on ollut vahvaa heti yrityksen perustamisesta alkaen.

”Meidän avaintiimimme oli edellisissä töissään nähnyt, miten kasvu on mahdollista ja mitä liikevaihdon viisinkertaistuminen parissa vuodessa tarkoittaa yrityksen prosesseille, henkilöstölle ja tavalle toimia. Tekijöiden eetoksessa on ollut vahva usko, että kansainvälisyys ja toiminta globaaleilla markkinoilla on ehdoton vaatimus menestymiselle.”

Beneqin laitteista ja palveluista 98 prosenttia myydään ”tyypillisenä vuotena” vientiin. Edes yrityksen ensimmäinen tilaus ei tullut Tampereelta tai Ruotsista.

”Tilaus numero yksi tuli Etelä-Koreasta. Tämä voi tuntua yrityksistä liian uhkarohkealta, mutta kauppa on haettava sieltä, missä bisnes on. Sillä pelikentällä ei ole rajoja, ja teknologiabisneksessä globaaliuden pitää olla lähtökohta”, Nieminen toteaa.

HENKILÖSTÖSTÄ 11 PROSENTTIA ON TEKNIIKAN TOHTOREITA


Beneq tunnetaan maailmalla atomikerrostusmenetelmään perustuvista ALD-pinnoituslaitteista sekä erittäin kestävistä ja läpinäkyvistä elektroluminenssinäytöistä.

”Olemme hakeneet kasvua läpinäkyvien näyttöjen sovelluksista ja kehittäneet äärimmäisen läpinäkyvän, tuotteiden ulkoasua tai ilmettä parantavan näytön. Meidän kirkkaat, läpinäkyvät näyttömme mahdollistavat aivan uudenlaisia ratkaisuja”, Nieminen kuvailee.

Beneq on ollut aina hyvin ennakkoluuloton kehittämään uutta liiketoimintaa, sovelluksia ja markkinoita.

”Olemme olleet aina ensimmäisinä paikalla, usein myös ainoana, ja hakeneet uusia sovelluksia tieteen ja tekniikan avulla. Usein olemme olleet paikalla jopa liian aikaisin, mutta mieluummin ennemmin kuin liian myöhään.”

Jukka Nieminen, Beneq

Jukka Nieminen toivoo, että Suomi on myös jatkossa korkean koulutuksen maa. ”Pitää kysyä, kuinka hyvin meidän yliopistomme pärjäävät globaalissa rankingissa. Tavoitteeksi pitää asettaa nykytilanteen ylläpitämisen sijaan se, että nousemme sekä tutkimuksessa että opetuksessa valituilla aloilla kohti maailman kärkeä.”

Yritykseen on tehty sen historian aikana mittavia investointeja, ja niiden määrä on kahden viime vuoden aikana entisestään kiihtynyt. Viime vuonna sen kiinalainen omistaja investoi Beneqin kehittämiseen yli 20 miljoonaa euroa. Rakenteilla on parhaillaan yli kaksi miljoonaa euroa maksanut puhdastilalaajennus puolijohdekoneiden rakennusta varten.

”Investointien seurauksena meillä on mittava patenttikanta. Kaikista tärkein ja suurin investointi on kuitenkin aamulla töihin ryhtyvä, osaava henkilökunta. Heillä on hallussaan ne kyvykkyydet, jotka tekevät meistä Beneqin”, Nieminen kiittää.

Beneqin henkilökunnasta yksitoista prosenttia on väitellyt tekniikan alalta, ja useimmat ovat korkealle koulutettuja.

ASIAKKAIDEN TARPEITA RATKOTAAN SUOMALAISELLA NEUVOKKUUDELLA


Beneqissä katse on koko ajan tulevaisuudessa, Niemisen sanoin työtä tehdään ”eteenpäin kaatumisen kulttuurilla”.

”Beneq on erittäin kasvu- ja ratkaisuhakuinen yritys. Emme mieti uhkaavia tekijöitä, vaan menemme rohkeasti asiakkaiden tarjoamiin mahdollisuuksiin mukaan. Haemme teknisiä ratkaisuja ja liiketoimintamalleja hyvin ketterästi ja joustavasti, suomalaisella neuvokkuudella.”

Asiakkaat ovat ennen kaikkea kumppaneita, joiden tarpeisiin beneqiläiset hakevat yhdessä asiakkaan kanssa uusia ratkaisuja.

Nimenomaan kumppanuuksissa ja yhteistyössä piilee taikasana pk-yritysten kasvuun ja uudistumiseen, sanoo Teknologiateollisuussa aiemmin työskennellyt VTT:n strategiajohtaja Laura Juvonen.

”Harvemmin enää mikään yritys pystyy tekemään isompaa kehittämistyötä omin voimin. Pitää pystyä menemään lähemmäs asiakasta, ymmärtää tämän bisnes ja tarjota heille osaamista siten, että se tukee ja täydentää molempia yrityksiä”, hän sanoo.

 

Laura Juvonen, Teknologiateollisuus

Kaikkien on pakko uudistua, Laura Juvonen sanoo.
Koronakriisi on muuttanut valtavasti ihmisten tapoja tehdä työtä, toimia asiakkaina ja hyödyntää digitalisaatiota.
Jos et yrityksenä mene siihen mukaan, jäät helposti ja aika nopeasti joukon huonoimmaksi.”

 

Niemisen mielestä työn innostavinta antia on, että siinä pääsee tekemisiin maailman johtavien teknologiayritysten terävimpien asiantuntijoiden kanssa.

”Meille töihin tulevat ihmiset ovat usein tieteellisesti, teknisesti ja kaupallisesti orientoituneita. He näkevät hienona mahdollisuutena sen, että ovat koko ajan tekemisissä kehittyvän teknologian kanssa.”

UUDISTUMINEN VAATII ASENNETTA JA SOVELTAMISKYKYÄ


Liiketoiminnan on uusiuduttava, jotta se säilyy elinvoimaisena.

”Kun liiketoiminta on lähtökohtaisesti riippuvainen teknologian kehityksestä, tulee koko ajan muita, mahdollistavia teknologioita ja oma vanhenee. Uudistuminen vaatii asennetta, hereillä oloa ja soveltamiskyvykkyyttä. On opeteltava tekemään määrätietoisia ja nopeita liikkeitä tai kilpailija tekee ne ensin”, Jukka Nieminen sanoo.

 

Jukka Nieminen, vinkit kasvuun

 

Globaalin koronakriisin vuoksi käynnissä on osin markkinoiden uusjako; digitalisaatio kiihtyy ja kestävän kasvun ratkaisut ovat entistä tärkeämpiä, Laura Juvonen huomauttaa.

”Kovat hiilineutraalisuus- ja yritysten uudistumistavoitteet avaavat paljon mahdollisuuksia Suomelle. Samalla ainoa mahdollisuutemme menestyä on, että pystymme uudistumaan ja tarjoamaan markkinoille ratkaisuja, joissa hyödynnetään digiä ja kestävän kasvun haastetta”, hän sanoo.

Apua uudistumiseen saa Business Finlandilta, ELY-keskuksilta, FiTech-yliopistoverkoston maksuttomilta kursseilta sekä yrityskumppaneilta, Juvonen vinkkaa.

”Oman henkilöstön koulutus ja osaamisen nosto on tosi tärkeää. Siihen on mahdollista saada tukea ja kumppanuuksia yliopistoista ja ammattikorkeakouluista. Pk-yritykset voisivat miettiä, löytyisikö osaamisen kehittämiseen kumppaneiksi muita pk-yrityksiä ja voisiko koulutuksiin tehdä yhteishankintoja.”

ARVOKKAINTA ON LUOTTAMUS JA AJATTELUN TUOTTAVUUS


Beneq on nykyään täysin kiinalaisessa omistuksessa. Niemisen mukaan omistaja tuke vahvasti yrityksen toiminnan kehittämistä sekä johdon ehdotuksia investointien suuntaamisesta nimenomaan Suomeen.

Jukka Nieminen, Beneq

Beneqin toiminta tukee kestävää kehitystä megatrendien eli materiaalien tehokkuuden kautta, koska ALD-kalvoilla tuotteiden elinkaari ja ikä voi parantua merkittävästi ja pinnoitemateriaalia tarvitaan hyvin vähän, Jukka Nieminen sanoo.

 

Onko Suomella sitten sellaisia vahvuuksia, jotka pitävät kansainvälisen yrityksen kotipaikan Pohjolassa?

”Suomalaisella työllä aikaansaatavien tulosten on oltava kilpailukykyistä tuotekehityksessä ja liiketoiminnan kehittämisessä. Erittäin korkea koulutuspohja on välttämättömyys, globaalissa markkinassa on oltava osaavia ja aloitekykyisiä ihmisiä, jotta pärjää vastaavia kansainvälisiä tiimejä vastaan”, Nieminen sanoo.

Bonusta Suomelle tuo hänen mielestään onnistunut maabrändityö.

”Maailman onnellisin kansa ja koronakriisistä selviäminen kohtuu kuivin jaloin luovat mielenkiintoa Suomea kohtaan. Parjattu sijaintimmekin on nykyteknologialla toissijainen seikka”, keskisuomalaisen Luhangan rannalta työhommista tavoitettu Nieminen huomauttaa.

Suomen valttina on myös luottamusyhteiskunta.

”Se ei ole maailmalla itsestäänselvyys. Suomessa vallitsee lähtökohtaisesti luottamus ihmisten välillä ja luottamus instituutioita kohtaan, ja se tekee suomalaisesta yhteiskunnasta vahvan. Kun on psykologista turvallisuudentunnetta omaan olemassaoloon, voi keskittyä työhön, tuotekehitykseen ja tuottavuuteen. Ajattelun tuottavuus on arvokkainta, mitä tällainen yhteiskunta voi tuottaa pysyäkseen elinkelpoisena ja yhteistyökykyisenä.”

Teksti: Marjo Ollikainen, Teknologiateollisuus
kuvat: Liisa Takala