Hallitusammattilainen ja pääomasijoittaja Heikki Westerlund näkee, että aktiivisella omistajuudella voi saada ihmeitä aikaan.

Heikki on Kasvuryhmän perustajajäseniä ja toimii tällä hetkellä Kasvuryhmän hallituksen lisäksi Aspo Oyj:n hallituksen puheenjohtajanajäsenenä mm. Kemppi Oy:n,Duuri Groupin ja Oras Investin hallituksissa sekä kasvua tukevana sijoittajana mm. Elcolinessa ja Marinetekissa.


Kasvuryhmä on systemaattinen foorumi jakaa ja saada näkemystä ja sparrausta kasvuun

Kasvuryhmä syntyi vuonna 2015 tarpeeseen herätellä suomalaisten yritysten kasvutahtoa. Toiminnan ytimessä olivat jo silloin pienryhmä- ja one-to-one -keskustelut, joissa kaikki ovat yrityksen koosta riippumatta yhdenvertaisia ja pystyvät helposti keskustelemaan keskenään.

Väitän, että 99% menestystä saavuttaneista ihmisistä haluaa jakaa kokemuksiaan myös muiden käyttöön. Kasvuryhmä on tähän systemaattinen foorumi ja alusta, jossa vertaissparraus samassa asemassa olevien kanssa on helppoa - ei tarvitse käyttää aikaa siihen, että löytää itselle sopivat sparrauskumppanit. Jakaminen rikastuttaa, ja siitä voi saada lisäarvoa myös omaan toimintaan. Oman uudistumisen kannalta ulkopuoliset näkemykset ovat tärkeitä.


Lähes kaikilla yrityksillä on paine uudistua nopeammin kuin ne uudistuvat nyt - oikea ajoitus ja asiakasymmärrys ovat keskeisiä onnistumisen edellytyksiä

Markkina-aseman säilyttäminen ja kasvaminen asettaa melkein kaikille yrityksille paineen uudistua nopeammin kuin ne uudistuvat nyt. Uudistumissignaalien lukeminen ja oikea ajoitus ovat tässä kaikki kaikessa. Myös asiakasymmärrys on oleellista. Pitää hahmottaa, keitä asiakkaat ovat nyt ja tulevaisuudessa ja mihin suuntaan he todennäköisesti menevät.. Osaltaan se on myös riskienhallintaa.

Esimerkiksi nyt vahvasti kasvussa oleva ruuan verkkokauppa syntyi periaatteessa jo 2000-luvun vaihteessa, mutta tuolloin se ei onnistunut, koska teknologia ei ollut valmis ja kukaan ei pystynyt investoimaan riittävään kuljetuskapasiteettiin. Jos lähtee muokkaamaan markkinaa, jossa teknologia tulee 10-20-vuotta perässä, kovin nopeita voittoja tuskin on luvassa. Varsinkin suuremmissa yrityksissä kasvulle pitääkin olla useampi polku. Reitillä kohti tavoitetta täytyy myös navigoida koko ajan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana myös pääomasijoittaminen on muuttunut radiaalisti ja tukee nyt myös rohkeaa kasvua. Pitää toivoa, että yleinen taloudellinen epävarmuus ei lamauta liikaa tätä osaa kasvun ekosysteemistä.


Kasvuoivallus: Kun olet pelin päällä, yrityskauppoja voi tehdä rohkeasti

Isossa kuvassa kasvat joko orgaanisesti tai yrityskauppojen kautta, ideaalitilanteessa molemmilla keinoilla. Vaikka yrityskauppoja on opittu tekemään, suomalaiset yritykset ovat niissä aika varovaisia. Kaikilla on takaraivossa tutkimus siitä, että yli 50% yrityskaupoista epäonnistuu. Näin saattaa olla opportunistisissa yrityskaupoissa. Kokenut ja todella rohkeita yrityskauppoja tehnyt yrittäjä sanoi kerran, että kun tietää toimialan ja riskit, todellista riskiä yritysoston epäonnistumiseksi ei ole. Pelin päällä oleminen on oleellisia näissäkin. Kun tiedät, mitä haluat ja tunnet asiakkaat, tuotteen tai palvelun, vaikket välttämättä vielä maantieteellistä aluetta, yrityskauppoja voi tehdä rohkeasti.


Heikin haastattelu on osa Kasvuryhmän hallituslaiset blogisarjaa.

Tutustu lisää: 

Marjo Miettinen - Kansainvälisyys, innovaatiot ja ihmiset ovat Suomen kasvun ytimessä

Epävarmassa toimintaympäristössä keskisuuret kasvuyritykset nojaavat arvoihin ja vankkoihin perusteisiin