Roimaa kasvua tuottavat uudistukset saadaan menestyksekkäästi maaliin, kun kasvuaihioita etsitään, validoidaan ja edistetään systemaattisesti. Kasvuryhmän vertaissparrauksessa keskeisiä pohdintoja on se, miten yritys voi perustellusti valita työstöön otettavat kasvuaihiot. Kasvuryhmän jäsen Framery on innostava esimerkki yrityksestä, jossa uudistumisen kulttuuri ja systemaattinen kasvuaihiotyö on auttanut kasvamaan autotalliyrityksestä globaaliksi markkinajohtajaksi.

Mahdollisten kasvuaihioiden potentiaalia on hyvä arvioida jo varhaisessa vaiheessa. Niin voi pudottaa heti pois sellaiset aihiot, jotka eivät todennäköisesti tuota toivottua kasvua. Tässä arvioinnissa auttaa Kasvuryhmän menetelmän happotesti.

 

Uudistut, olet siis olemassa – näin Framery valtasi globaalin markkinan


Frameryn hallituksen jäsen Mikko Kuitunen totesi jo vuosia sitten, että on olemassa kahdenlaisia yrityksiä. Niitä jotka uudistuvat ja niitä joita ei kohta ole. Toimistojen puhelinkoppeja suunnitteleva ja valmistava Framery on onnistunut luomaan yritykseen uudistumisen kulttuurin, jonka myötä se kasvoi kymmenessä vuodessa autotallistartupista globaaliksi markkinajohtajaksi.-

Vuonna 2010 perustetun Frameryn matkalle mahtuu monta uudistumisen paikkaa ja voimakkaan kasvun lähdettä.

  1. Ensimmäiset pari vuotta myynti tuli Suomesta. Rohkea kasvuloikka otettiin, kun liiketoimintaa alettiin kääntää isolla kädellä kansainväliseksi. Nyt 90 % liikevaihdosta tulee ulkomailta. Asiakkaita ovat muun muassa Microsoft, Twitter ja Deloitte.
  2. Tarjooma uusiksi. Asiakastarpeiden ja niiden ymmärryksen lisääntyessä haluttiin keskittää osaaminen yhteen loisteliaaseen tuotteeseen. Kaikki olemassa olevat tuotteet tapettiin, ja niiden tilalle tuotiin yksi paras mahdollinen. Täyskäännös veti myyntimäärät valtavaan nousuun.
  3. Ketterä palvelumalli. Matkan varrella on paljon mietitty eri toimintamalleja. Nyt työn alla on palvelumallin uudistus. Perinteisen leasing-mallin sijaan asiakkaille rakennetaan palvelumaksuun pohjautuvaa palvelukokonaisuutta.

Siihen panostetaan, mikä vie tehokkaimmin kohti kasvutavoitteita


Toimitusjohtaja Samu Hällfors kertoo, että Framerylla on simppeli ja selkeä kysymys kasvuhankkeiden testaukseen ja valintaan: Mikä on meille tärkeintä ensi vuonna kasvutavoitteiden saavuttamiseksi?

Aihioiden pitää olla realistisesti toteutettavissa, joten ne suhteutetaan käytössä oleviin resursseihin ja kyvykkyyksiin. Kasvuaihioita punnitaan toisiaan vasten miettimällä, kumpi niistä on parempaa käyttöä resursseille. Näin aihioita karsitaan, kunnes sen vuoden resurssit on käytetty ja jäljellä on tärkeimmät hankkeet.

”Mikä on parasta käyttöä meidän resursseillemme,
kun tavoittelemme parempaa asiakasarvoa ja voittavaa yritystä?”
– Samu Hällfors, Framery


Myös valittujen kasvuhankkeiden edistäminen vaatii systematiikkaa ja kurinalaisuutta. Framerylla kaikkia strategisia kehityshankkeita seurataan kuukausittain ja niille asetetaan selkeät mittarit. Yleensä hankkeita on vuosittain käynnissä noin kymmenen. Kehityshankkeita valitaan ja tarkastellaan vuosittain. Pitkän aikavälin suunnitelma tehdään viideksi vuodeksi, ja skenaarioita mallinnetaan eteenpäin kymmeneksi vuodeksi.

Vaikka kasvuhankkeita mitataan ja seurataan tarkasti, perimmäinen onnistumisen mittari löytyy aivan muualta kuin graafeista ja käyristä. Hällforsin mukaan ihmiset ovat paras mittari arjessa kertomaan, että Framerylla tehdään asioita oikein.

”Joka kuukausi vien hallitukseen terveisiä.
Yksi tärkeimmistä raporteista on se, miltä ilmapiiri tuntuu
ja onko ihmisillä hymy kasvoilla.”
– Samu Hällfors, Framery

 

Nappaa kasvuryhmäläisten parhaat oivallukset kasvuaihiotyösi tueksi:


  • Fail fast. Kokeilukulttuuri on keskeinen onnistumisen väline kestävän kasvun rakentamisessa. Muista asettaa tavoitteet testaukselle jo etukäteen. Jos tavoitteisiin ei päästä, ole valmis laittamaan kasvuaihio hyllylle.
  • Aseta kriteerit etupeltoon. Aseta kasvuaihioille etukäteen numeeriset tavoitteet ja kohtele kasvuideoita tasapuolisesti esimerkiksi pisteytyksen avulla. Säännöllinen seuranta on tärkeää, aivan kuin missä tahansa projektissa.
  • Työstä aihioita aikahorisontit huomioiden. Liiketoimintaa merkittävämmin uudistavan tai disruptiivisen kasvuaihion arviointi on haastavaa, erityisesti jos se kannibalisoi vanhaa liiketoimintaa. Siksi pidemmän aikavälin uudistuksille kannattaa antaa jo arviointivaiheessa enemmän aikaa, jotta organisaatio ehtii totutella ja sitoutua niihin.
  • Varmista, että koko yritys hyötyy. Rakenna kasvuaihioiden validointiin poikkifunktionaalinen tiimi, jonka avulla varmistat, että kasvuaihiot palvelevat koko yritystä, eivätkä vain esimerkiksi tiettyä toimintoa.
  • Perusta startup. Voi olla hyvä idea eriyttää lupaava kasvuaihio omaksi startupiksi, erityisesti jos uusi aihio tarkoittaa muutosta nykyiseen bisnesmalliin.

 


 

LUE LISÄÄ: UUDISTUVA YRITYS ON VALMIS ASETTAMAAN PERUSTANSA SUURENNUSLASIN ALLE

Katso video! Petri Schroderus kertoo, miten Beneqillä on tunnistettu kasvumahdollisuuksia.