Riku Asikainen on kansainvälinen omistamisammattilainen ja yrittäjä, jonka uralta löytyy yli 50 yritystä. Hän on esimerkiksi Evli Growth Partnersin, Fibanin ja Startup-säätiön perustajajäsen. Riku uskoo merkityksellisyyteen ja vastuullisuuteen myös yritysten kasvussa.

Keskisuurissa yrityksissä vastuullinen kasvufilosofia on valttia  

Minä pidän kasvuyhtiöiden omistamisesta. Kaikki yhtiöt ovat mielenkiintoisia, mutta kauniilla kasvuyrityksellä on minun kirjoissani ihan eri mittarit kuin esimerkiksi hienolla perheyrityksellä. Yhteiskunnassa tarvitaan sopiva määrä elinvoimaa ja riskinottoa. Samaan aikaan tarvitaan myös varallisuutta ja luottamuksellisuutta rakentavia yrityksiä. 

Vakiintuneen toiminnan ja liikevaihdon kasvun myötä kasvaa myös yritysten yhteiskunnallinen vastuu. Vaikkapa 500 hengen perheyritys ei voi hakea kasvua hinnalla millä hyvänsä. Se ei olisi vastuullista. Kaikki voivat aina oppia ja tehostaa toimintaansa, mutta kasvun filosofia on perheyhtiöissä eri kuin kasvuyrityksissä, joissa eletään menesty tai kuole ajatuksella. 

Kasvun riskiä kannattaa siirtää pääomasijoittajille

Suomalaisten keskisuurten yritysten kasvattaminen on pitkäjänteistä hiomista - tehdään vähän parempia asioita, tehdään vähän toimivammin ja jatkuvasti tehokkaammin. Nämä yritykset keräävät varallisuutta ja luottamusta, jotta yhteiskunta toimii aina. Silloin ne isolla riskillä kulkevatkin yrittäjät uskaltavat lähteä yrittämään. 

Keskisuurilla yrityksillä on ilman muuta uudistumis- ja kasvutarvetta, mutta kasvua tehdään pääasiassa uusien teknologioiden, kansainvälistymisen ja yritysostojen kautta. Kasvun riskiä kannattaa siirtää sijoittajille ja kasvaa omistajien, työntekijöiden, yhteiskunnan ja ympäristön kannalta vastuullisesti.

Suomalaisten yritysten kansainvälistyminen on kasvun kannalta välttämätöntä  

Parhaat suomalaiset firmat ovat kansainvälisiä, ja on välttämätöntä, että ne menevät  ulkomaille, vaikka kansainvälisiä suomalaisia yhtiöitä on todella vähän. Jos haluaa kasvua, tarvitaan osaavia ihmisiä. On hankalaa uskoa, että kaikkiin positioihin paras tyyppi on aina suomalainen. Aito kansainvälisyys vaatii, että yrityksetkin ovat sisältä monikansallisia. 

Meidän pitää saada hallituksiin ja ylimpään johtoon kansainvälistä osaamista. Tarvitaan kansainvälisiä johtoryhmiä. Tietenkin osaajille pitää maksaa markkinapalkkaa, ja Suomeen pitää olla järkevät mahdollisuudet tulla. Tässä on vielä paljon työtä, mutta enää ei tarvitse välttämättä edes asua Suomessa tehdäkseen töitä suomalaisessa yhtiössä.

Kasvuoivallus: Erilaisilla toimialoilla ja toimijoilla on samat kasvun moottorit

On ehdoton etu ja tuo näkemystä kaikille, kun erilaiset yritykset erilaisilta toimialoilta pääsevät keskustelemaan keskenään. Joskus olen miettinyt, miten jännällä tavalla hyvin erilaisissakin yhtiöissä kasvun moottorit toimivat samalla tavalla. 

Hauska esimerkki on vaikka se, että asiakasarvon kasvattamisessa voidaan lähteä katsomaan ihan erilaisilla markkinoilla, tuotteilla tai business-malleilla toimivia yrityksiä, mutta kaikilla toimii sama kaava, magic number 3. Jos esimerkiksi asiakkaan arvo on vähintään kolme kertaa asiakkaan hankintakustannus, yrityksen kasvuedellytykset ovat hyvät. Tämä on riippumaton siitä, myytkö teollisia koneita, autoja vai jotain muuta, vaikkei bisneksessä olisi mitään muuta yhteistä.


Rikun haastattelu on osa Kasvuryhmän hallituslaiset -blogisarjaa.

Tutustu myös:

Marjo Miettinen: Kansainvälisyys, innovaatiot ja ihmiset ovat Suomen kasvun ytimessä 

Hanna Ristola: Kasvutahdon täytyy konkretisoitua rohkeiksi teoiksi

Heikki Westerlund: Ulkopuolista näkemystä tarvitaan kasvun reitillä navigoimiseen

Tilaamalla uutiskirjeen saat Kasvuryhmän ajankohtaiset artikkelit ja oivallukset kerran kuussa suoraan sähköpostiisi.