Liity Kasvuryhmään

Autolle.com on Niklas Nukarin vuonna 2014 perustama autokauppa, joka myy autoja verkossa. Yritys on tällä hetkellä yksi nopeimmin kasvavia toimijoita luokassaan sekä Euroopan johtava autokaupan digitalisoija. Pienestä peltihallista on päästy hyvälle kasvu-uralle kunnianhimoisen haaveen sekä tarkasti valittujen ja nopeasti testattujen panostusten ansiosta.

 

PIENESTÄ PELTIHALLISTA EUROOPAN PARHAAKSI

Yritysidea Autolle.comille lähti liikkeelle itse tunnistetusta tarpeesta muuttaa autoalaa. Niklas oli aiemmassa työssään 100 000 km tien päällä vuosittain ja tiesi auton vaihtamisen olevan todella kallista. Niklas halusi tehdä auton vaihtamisen edullisemmaksi ja helpommaksi. Haave yrityksen perustamisesta meinasi kaatua lainaneuvotteluihin pankkien kanssa, koska kukaan ei halunnut myöntää lainaa. Loppujen lopuksi yrityksen perustamiseen käytettiin keittiöremonttia varten saatua rahoitusta.

Yritys lähti liikkeelle pienestä, ikkunattomasta teollisuusalueen peltihallista Oulussa. Auton ostaminen ilman vierailua fyysisessä autokaupassa oli 2014 vielä tavatonta, mutta Niklas lähti kehittämään tätä alusta pitäen jo pelkästään siitä syystä, että hallin yläkerran toimistoon ei kehdannut tuoda asiakkaita. Ensimmäiset vuodet yrittäjänä olivat kovia, mutta Niklas haaveili jo tuolloin isosti. Tavoitteena oli tulla Euroopan parhaaksi. Haastattelua tekemään tulevalle toimittajalle hän uskalsi jo kertoa, että vuonna 2020 yritys tulee tekemään myyntiä 200 miljoonalla eurolla. Viime vuoden liikevaihto oli yli 60 MEUR ja kasvua tuli 45 %. Myös tulos saatiin voitolliseksi, mikä oli tärkein tavoite. Päättyvälle tilikaudelle Niklas ennustaa jopa 120 MEUR liikevaihtoa. Tulevina vuosina myös tuon 200 MEUR myynnin pitäisi mennä rikki.

 

OIVALLUKSEN SIIVITTÄMÄNÄ TEKEMÄÄÄN ASIOITA UUDELLA TAVALLA

Niklas on sarjayrittäjä, ja uransa aikana hän arvelee aloittaneensa jopa 40 erilaista liiketoimintaa. Ideoista ei siis ole ollut pulaa, vaan haaste on ollut enemmänkin, miten valita niistä potentiaalisimmat toteutettaviksi ja saada nämä valitut menestymään.

Vuonna 2018 Kasvuryhmän Kaski -tapahtumassa Niklas sai oivalluksen: “Aina, kun kehität uuden kasvuaihion, laita siihen maksimaalinen panostus ja paras henkilö sitä vetämään. Pienillä panostuksilla saa pieniä tuloksia ja isoilla panostuksilla isoja.” Tämä oivallus oli lähtölaukaus asioiden tekemiseen uudella tavalla. Tämän jälkeen Autolle.comissa laitettiin kaikki paukut digitalisaation tuomiin mahdollisuuksiin ja niiden validointiin. Hanketta vetämään valittiin huipputekijät ja yritys myös osti IT-talon, jonka myötä hanke saatiin nopeasti käyntiin. Hankkeeseen satsattiin sekä rahallisesti että ajallisesti isosti - niin paljon, että Niklaksen sanojen mukaan tekisi pahaa epäonnistua!

Sittemmin kasvuaihioita on karsittu reilustikin. Esimerkiksi kaikki kasvuaihiot, joille ei ole löytynyt hyvää vetäjää, on tiputettu pois. Lisäksi yrityksessä on panostettu perusasioiden korjaamiseen eli kannattavuuden parantamiseen. Koska autojen kannattavuus selviää vasta vuoden päästä ja jälkimarkkinointikulut ovat suuria, päätettiin Autolle.comissa satsata asiakaskokemukseen ja palveluun. Enää ei luvattu edullisuutta ja halvimpia vaihtoautoja, vaan siirryttiin myymään autoilua. Kun kannattavuus ja perusasiat saatiin kuntoon, ei kasvun vuoksi ole tarvinnut enää tehdä temppuja, Niklas kertoo. 

 

TESTAAMISELLE PÄÄMÄÄRÄ

Nopea testaaminen on uusien kasvuaihioiden elinehto. Autolle.comissa asetetaan testaamiselle aina aikaraja, tyypillisesti muutaman kuukauden mittainen, jonka aikana asetetut tavoitteet tulee saavuttaa. Niklaksen sanoin on selvä päämäärä, mihin asti lyödään päätä seinään. Tämän myötä kaikki avainhenkilöt sitoutuvat tavoitteisiin täysillä ja organisaatio tietää, mihin tähdätään. Mikäli asetettuihin tavoitteisiin ei aikarajan puitteissa päästä, niin hanke siirretään syrjään.

Niklas on valmis uudistamaan yritystä aina tarpeen tullen. Uudistuminen on hänestä epävarmuuden hyväksymistä. Kun massa liikkuu samaan suuntaan kanssasi, tai kilpailijat ovat kopioimassa sinun tekemistäsi, on jo aika uudistua ja löytää uusia kasvun lähteitä, Niklas sanoo. Vaatii aivan yhtä paljon rohkeutta yrittää ja epäonnistua, kuin yrittää ja onnistua, hän lopettaa.

 

Oivalluksia nopeasta liikkeellelähdöstä

Varmista nopea liikkeellelähtö. Mieti, mikä on lyhin mahdollinen aika missä voi saada tuloksia. Jos puhutaan vuosista eikä kuukausista, on usein joku kivi jäänyt kääntämättä.

Älä palkkaa printterimiestä! Kulttuuri, draivi ja asenne lähtee kasvuaihion vetäjästä. Jos puheesta puuttuvat alusta pitäen konkretia, määrätietoisuus ja tuloksellisuus, voit olla varma, että ensimmäisten kuukausien aikana ei ole muuta toiminnassa kuin uuden toimipisteen printteri.

Kuuntele vaativimpia asiakkaita. Vaativimmat asiakkaat tuntevat sekä teidät, että kilpailijat. He toimivat usein edelläkävijöinä ja auttavat ymmärtämään mitä ominaisuuksia markkinoilla tarvitaan. He kirittävät myös laadussa ja asiakaspalvelussa. Kuuntelemalla ja kysymällä löydät usein kasvuaihioita.

Testaa nopeasti, epäonnistu nopeammin. Kasvuaihioiden kohdalla liika analysoiminen voi olla kuolemansynti. Testaa ideoita nopeasti, jolloin toimimattomat ideat saadaan nopeammin kierrätykseen tai tapettua. Älä omi ideoita liikaa, koska omia pentuja on vaikeampi työntää ulos.

 

Tutustu Kasvuryhmän menetelmään