Käännämme Suomen kasvun suuntaa.

Käännämme Suomen kasvun suuntaa.

Sen toteuttaminen on enemmän kuin mahdollista ja ennen kaikkea itsestämme kiinni.

yhteisömme

114

Sparrattavaa yritystä

12
MRD

Yhteenlaskettu liikevaihto

36000

Työpaikkaa Suomessa

87
%

Toimii kansainvälisesti

Me emme vain puhu kasvusta, me kiihdytämme sitä.

Suomen talous ei nouse odottamalla, vaan strategisilla valinnoilla. Kasvuryhmä on liikkeellepaneva voima, joka haastaa keskisuurten yritysten johdon ja omistajat rohkeisiin tekoihin ja tavoittelemaan kansainvälistä kärkipaikkaa.

Haastamme asettamaan kunnianhimoisia tavoitteita. Emme tyydy optimointiin, vaan etsimme aitoja kasvuloikkia. Kun rima nostetaan riittävän korkealle, keskinkertaisuus ei ole enää vaihtoehto.

Vahvistamme kasvun omistajuutta. Kasvu on strateginen valinta ja vastuu, joka vaatii rohkeutta tehdä vaikeita päätöksiä. Siksi teemme töitä toimitusjohtajien, hallitusten puheenjohtajien ja omistajien kanssa, joilla on aito päätäntävalta yritysten suunnasta.

Tarjoamme suoran reitin vertaisosaamiseen. Jaamme pyyteettömästi ja avoimesti ne opit, virheet ja onnistumiset, joita ei oppikirjoista löydy. Uskomme, että yhdessä olemme vahvempia, ja haluamme aidosti auttaa toisimme onnistumaan.

Rakennamme uutta kansallisidentiteettiä. Teemme kasvusta uuden suomalaisen identiteetin, jossa keskisuuret yritykset toimivat talouden suunnannäyttäjinä. Kasvuryhmä ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan esittää oikeat kysymykset ja kirittää tekemään tekoja, jotka tuntuvat kaukaisilta, kunnes ne on tehty.

Suomen kasvun vaihtoehtoinen tulevaisuus

Strategiset valinnat ratkaisevat, mutta mitä ne ovat?

Tämän päivän valintojen – ja erityisesti valitsematta jättämisen – vaikutukset ovat kauaskantoisia. Jotta voimme ymmärtää millaiseen kilpailuympäristöön suomalaiset yritykset ovat kulkemassa, meidän tulee ymmärtää millaisia kasvun ja uudistumisen tekoja kansainväliset verrokkiyritykset tekevät.

Kasvuryhmän kansainvälisen vertailutukimuksen ainutlaatuinen, vaihtoehtoisia datalähteitä hyödyntävä menetelmä tarjoaa ennennäkemättömän ymmärryksen kansainvälisistä kasvuteoista.

Lanseeraustilaisuudessa 20.5.2026 tulemme esittelemään konkreettisia tekoja, joita suomalaisten yritysten on tehtävä nyt, jotta ne eivät jää pysyvästi jälkeen globaalissa kilpailussa. Mitkä ovat ne valinnat, joilla kansainväliset yritykset varmistavat kilpailuetunsa ja tulevaisuuden kasvunsa? Mikä on se kasvu, josta jäämme seuraavaksi paitsi, jos emme valitse toisin?

Huonommuuden narratiivin lietsomisen sijaan tuomme pöytään konkreettisia oppeja ja ratkaisuja tulevaisuuden kasvun rakentamiseksi.

Tutkimuksen on Kasvuryhmän kanssa toteuttanut Futurice ja sen toteutuksen on rahoittanut Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT-) säätiö.

Suomen kasvun vaihtoehtoinen tulevaisuus

Lataa Suomen kasvun vaihtoehtoinen tulevaisuus -tutkimusraportti täyttämällä lomake.

Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.

Vuosikertomus 2025

Yli 100 kasvun ja uudistumisen tekoa

Vuosikertomus on tunnustus Suomen kasvuntekijöille ja tukijoille. Vuonna 2025 sparrasimme yli 100 yrityksen kanssa rohkeista teoista kasvun edistämiseksi.

Lataa vuosikertomus tästä.

Suomen kasvun visio

Vuonna 2025 valmistunut tutkimuksemme on kutsu tulla mukaan luomaan Suomelle uutta kansallisidentiteettiä. Identiteettiä, joka auttaa näkemään itsemme uusin silmin, toimimaan pelottomasti ja luomaan kasvun imua.

Suomen kasvun visio

Lataa Suomen kasvun visio -tutkimusraportti täyttämällä lomake. Please fill out the form to download the Vision for Finland’s Growth report.

Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.
GROWTH-STORY · ELOVENA
Kasvuryhmä has been a game-changer for us. The network’s support and insights helped us overcome
Candice Wu
CEO, Scale-up Company
Kirittäjä/Jäsen
·
“Tarvitsemme rohkeutta käynnistää kasvuhankkeita. Kunnianhimoisten päätösten tekeminen on meille ehkä kaikkein vaikeinta. Rohkeutta ohjaa tunteet, ei niinkään logiikka."
Aaro Cantell
Kasvuryhmän perustajajäsen
Kasvuryhmä
·
"Kasvuryhmässä on upea porukka ja vertaissparrauksen meininki. Meitä on parisataa ihmistä, jotka ovat valmiita auttamaan toisiaan sekä koko Suomea menestymään ja kasvamaan"
Jarkko Veijalainen
Kasvuryhmän perustajajäsen
Kasvuryhmä
·
"Kasvukyvyn rakentamisessa kansainvälistyminen ja innovaatiot ovat keskiössä. Kukaan ei kuitenkaan onnistu yksin. Kasvuryhmässä opimme toisiltamme ja luomme verkostoja."
Marjo Miettinen

Kumppanimme

Kasvuryhmän ensimmäinen vuosikymmen

Kasvuryhmä syntyi vuonna 2015 "tekevän kansan eetoksesta" ja kokeneiden yritysjohtajien tahdosta katkaista Suomen talouden lamaannus. Matka alkoi viidestä sparraustiimistä ja on kasvanut kansalliseksi liikkeeksi, joka on kymmenessä vuodessa kirittänyt jo yli 400 yritystä ja 600 johtajaa kohti merkittäviä kasvuloikkia.

Kasvuryhmän toiminta on aina perustunut vertaistoimintaan. Olemme haastaneet yrityksiä asettamaan toinen toistaan törkeempiä lupauksia, jotka ovat innoittaneet merkittäviin kasvuloikkiin. Olemme rakentaneet yhteisön, jonka keskiössä keskisuuret yritykset kohtaavat vertaisensa.

Toimintamme ytimessä on alusta asti ollut pyyteetön kokemusten jakaminen – yksi arvoistamme, jota juhlistimme 10-vuotisjuhlavuonna julkaistulla Wall of Growth -seinällä. Se on tunnustus perustajajäsenille, kasvun palkituille tekijöille ja niille johtajille, jotka ovat uskaltaneet istua eturiviin silloinkin, kun tulevaisuus on näyttänyt epävarmalta. Olemme eläneet kuten opetamme: kokeillen, uudistuen ja yhdessä oppien.

Kasvuryhmässä keskiössä ovat keskisuuret yritykset, joita vain noin 1% Suomen kaikista yrityksistä, mutta ne tuovat lähes neljäsosan suomalaisten yritysten liikevaihdosta ja yli 20 % yksityisen sektorin työpaikoista.

arvomme

Kasvuryhmä

“Kasvuryhmän arvot eivät hyödytä vain meidän yhteisöämme, vaan vievät koko Suomea eteenpäin.”

“Kasvuryhmän arvot eivät hyödytä vain meidän yhteisöämme, vaan vievät koko Suomea eteenpäin.”

Rohkeus

Kasvuryhmässä rohkeus tarkoittaa kunnianhimoa uudistua, kasvaa ja kurottaa korkealle. Rohkeus näkyy Törkeessä lupauksessa, tiukoissa valinnoissa ja veret seisauttavassa avoimuudessa vertaisten kesken.

Pilke silmäkulmassa

Kasvuryhmäläinen tekee tosissaan muttei vakavasti. Pilke silmäkulmassa tarkoittaa kannustamista kokeiluun ja leikkimielisyyteen, heittäytymistä tilanteeseen sekä innostunutta suhtautumista tulevaisuuteen.

Pyyteettömyys

Kasvuryhmäläiset auttavat toisiaan pyyteettömästi ja rehellisesti. Kasvuryhmäläiset ovat tulleet yhteen luomaan itseään isompaa tarinaa. Pyyteettömyys näkyy kiitollisuutena ja haluna kannustaa kaveria kasvamaan ja uudistumaan.

Kokemus

Kasvuryhmäläinen puhuu kokemuksestaan käsin. Kasvuun ja uudistumiseen suhtaudutaan käytännönläheisesti ratkaisuja etsien. Kokemus näkyy jaetuissa tarinoissa, arjen esimerkeissä ja kirkkaissa oivalluksissa.

Hae yhteisöömme

me olemme jo täällä

Turns into an automatic slider.
Matti Alahuhta
DevCo Partners
Mika Anttonen
ST1
Riku Asiakainen
Evli
Sari Baldauf
Nokia
Elina Björklund
Reima
Harry Brade
Siili Solutions
Aaro Cantell
Normet
Sami Ensio
Innofactor
Sanna Karhu
Delipap
Teresa Kemppi-Vasama
Kemppi
Timo Keski-Kasari
Juustoportti
Ilkka Kivimäki
Maki.vc
Samu Konttinen
Loihde
Eeva Kovanen
Kovanen Capital
Thomas Luther
Nevel
Marjo Miettinen
Ensto
Mikael Nylund
Gofore
Mikko Nyman
Fastems
Kirsi Paakkari
Kalevala Koru
Ilkka Paananen
Supercell
Eerik Paasikivi
Kvanted
Sami Packalen
Stalatube
Matti Pohjola
Hakonen Yhtiöt
Olli Porola
Ambientia Group
Kati Rajala
Verman
Tuomas Schwartz
Integrata
Mika Sutinen
Framery
Tuomas Syrjänen
Futurice
Tore Teir
Greenstep
Niina Uusi-Autti
Sofigate
Jarkko Veijalainen
3stepIT
Heikki Westerlund
Aspo

Me olemme Kasvuryhmä

Aapo Lahtinen

Louhintahiekka

Aaro Cantell

Normet

Aleksi Lunden

Fondia

Aleksi Rautavuori

Alexander Ivaine

IGL-Technologies

Anders Dahlblom

Anders Dahlblom

Anna Tiri

Produal

Annika Jyllilä-Vertigans

Paree Group

Anssi Rantasalo

Antti Herlin

Antti Kemppi

Kemppi Group

Antti Kuitunen

Pyöreän Pöydän Pääty

Antti Leino

Leimet

Antti Liimatainen

Eversheds Asianajotoimisto

Antti Savolainen

Despro Engineering

Ari Numminen

Indutrade

Asko Schrey

Bengt Holmström

Cevor Tikerpuu

YK-Nuorisodelegaatti

Christian Fredrikson

Christian Metsälä

Pohjola Rakennus

Daniel Hernandez

Foodin

Eerik Paasikivi

Kvanted

Eero Saikkonen

VILPE

Eeva Kovanen

Kovanen Capital

Elina Björklund

Reima

Ellen Haaslahti

Operaatio Arktis

Elsi Vatanen

Kalaneuvos

Esa Siljander

Treston Group

Hanna Ristola

Premix Group

Hannu Holma

Creo Capital

Hannu Vaajoensuu

Harri Pärssinen

Harri Pärssinen

Harri Sjöholm

Harry Brade

Siili Solutions

Heidi Romu

Raisio

Heikki Kyöstilä

Planmeca

Heikki Westerlund

Aspo

Heli Nurkkala

Finnamyl

Henri Nordström

Jobilla

Ilkka Kivimäki

Maki.vc

Ilkka Paananen

Supercell

Ilkka Töyrylä

Midagon Group

Janne Korpela

Star IT

Jari Paasikivi

Jarkko Veijalainen

3stepIT

Jarmo Nieminen

Jarno Tanhuanpää

Castrén & Snellman Attorneys

Jenni Kiikka

Jenni Palukka

Nuorten Agenda 2030

Jere Mattjus

JTA Connection

Jiri Viholainen

Sarlin

Johanna Hamro-Drotz

Sinituote

Johanna Heikkinen

Apetit

Joni-Joonas Honkanen

Bookers Group

Jorma Turunen

Juha Heljakka

Brand ID

Juha Metsälä

Pohjola Rakennus

Juha Niemelä

Juhani Mönkkönen

Visma Solutions

Juhani Mykkänen

Wolt

Juha Pesola

RTK-Henkilöstöpalvelu

Juha Pinomaa

Juho Äikäs

Raisio

Jukka Kurttila

Finlayson

Jukka Leskinen

Valio

Jukka Lindström

Jukka Lindström

Jukka Muhonen

Oteran

Jukka Rantala

Cadmatic

Jussi Mylläri

Juustoportti

Jyrki Rantanen

Luvata Pori

Kaj Hed

Karin Godenhielm

Dinolift

Kati Rajala

Verman

Katriina Anttila

Bookers Group

Kimmo Jyllilä

Paree Group

Kimmo Koski

CSC-Tieteen tietotekniikan keskus

Kirsi Hedman

Bertin Environics

Kirsi Paakkari

Kalevala Koru

Lasse Kurronen

Laitex

Laura Juvonen

Lauri Ant-Wuorinen

Plastex

Lauri Honka

Mastermark

Lauri Latvala

Lumikko

Leena Wulff

Duuri

Lhassan El Farkoussi

Helsingin Mylly

Lotta Kopra

Magnus Pettersson

Snellman

Maria Soini

Apetit

Marjo Miettinen

Ensto

Markku Hirvijärvi

Atria

Markku Kosonen

LFG Brands

Marko Orpana

Mäkelä Alu

Markus Haataja

Olvi

Markus Hyryläinen

Katko

Matias Soini

Stremet Oy

Matti Alahuhta

DevCo Partners

Matti Manner

Prohoc

Matti Pohjola

Hakonen Yhtiöt

Mauri Kontu

Vahterus

Artikkelit

Vuosikokous: Kasvuryhmän hallitus uudistuu
Vuosikokous: Kasvuryhmän hallitus uudistuu

Vuosikokous: Kasvuryhmän hallitus uudistuu

Kasvuryhmän vuosikokous vahvisti hallituksen uuden kokoonpanon ja julkisti tuoreen vuosikertomuksen viime vuodelta. Sparrausvuosi 2025–2026 osoittaa, että suomalaisilla keskisuurilla yrityksillä on vahva tahto ja kyky kansainväliseen kasvuun.

Sampo Ahonen: Kasvu on halua ja kykyä – sekä vapautta ja valtaa käyttää niitä
Sampo Ahonen: Kasvu on halua ja kykyä – sekä vapautta ja valtaa käyttää niitä

Sampo Ahonen: Kasvu on halua ja kykyä – sekä vapautta ja valtaa käyttää niitä

Kolmekymppisenä Sampo Ahonen sai kasvattaa yritystä kansainvälisille markkinoille muiden pelottomien nuorten johtajien kanssa. Nykyään Ahonen levittää kasvun ilosanomaa pääomasijoittajana ja toivoo, että pelon sijaan yrityksiä johdettaisiin mahdollisuuksien kautta.

Veijo Hukkanen: Yrittäminen on vastavirtaan soutamista
Veijo Hukkanen: Yrittäminen on vastavirtaan soutamista

Veijo Hukkanen: Yrittäminen on vastavirtaan soutamista

Jos lakkaat soutamasta eli investoimasta, kouluttautumasta ja tuotekehittämästä, virta vie alaspäin ja kilpailijat menevät ohi molemmin puolin, sanoo Kalaneuvoksen perustaja ja Nordic Troutin  hallituksen puheenjohtaja Veijo Hukkanen. Kasvuryhmän olemassaolon aikana Hukkasen perheyhtiö on kasvanut 40 miljoonasta 135 miljoonaan.

Haluatko suunnankääntäjäksi?

Käännämme Suomen kasvun suunnan. Sen saavuttaminen on enemmän kuin mahdollista — ja ennen kaikkea itsestämme kiinni.