Huld: Kasvuun avaruus- ja puolustussektorin imussa

Avaruuden strateginen merkitys kasvaa maailmanlaajuisesti, sanoo teknologiayhtiö Huldin toimitusjohtaja Juha Virtanen. Syyskuussa Huldista tuli osa Goforea. Yhteistä strategiaa rakennetaan älykkään teollisuuden, turvallisuuden ja avaruusliiketoiminnan näkökulmasta. 

Huld: Kasvuun avaruus- ja puolustussektorin imussa
Huld: Kasvuun avaruus- ja puolustussektorin imussa

Huld yhdistää fyysisen ja digitaalisen maailman vaativissa teknologiaratkaisuissa. Yhtiön osaaminen ulottuu teollisista järjestelmistä digitaalisiin teknologioihin, joita hyödynnetään myös turvallisuuskriittisissä ympäristöissä. Sama osaamispohja näkyy Huldin pitkäaikaisessa työssä avaruusteknologian parissa.

“Haluamme olla avaruudessa suunnannäyttäjiä, mutta myös vahva tekjiä”, sanoo Huldin toimitusjohtaja Juha Virtanen

Viime vuosina markkinassa on tapahtunut paljon muutoksia, ja sen myötä Huld on päivittänyt strategiaansa. Teollisuuden investoinnit ovat pienentyneet merkittävästi ja niiden elpymistä odotellaan edelleen. Samaan aikaan avaruus- ja turvallisuusmarkkina on kasvanut nopeasti puolustusinvestointien lisääntymisen seurauksena. Kysyntä on globaalia ja sen ennustetaan jatkavan kasvuaan.

Avaruuden ja turvallisuuden varaan rakennetaan nyt myös Huldin kasvun palautusta.

“Avaruuden strateginen merkitys kasvaa muun muassa turvallisuudessa ja yhteiskunnan arkipäiväisessä toiminnassa. Euroopassa on myös havahduttu, että tähän saakka olemme avaruus- ja satelliitti-infrassa olleet hyvin riippuvaisia Yhdysvalloista”, Virtanen sanoo.

Eurooppalaisen osaamisen aika

Virtanen ajattelee, että ensin eurooppalaisella osaamisella pyritään avaruus- ja turvallisuusteknologian omavaraisuuteen. Alaa kehittää yksityisen avaruusalan liiketoiminta, niin kutsuttu New Space -talous, jossa yksityinen pääoma ja yritysten innovaatiot täydentävät perinteisiä valtiollisia toimijoita. Se on tarkoittanut esimerkiksi lukuisten startup-yritysten syntyä alalle.

“Ketterät toimijat ja kaupalliset hankkeet yleistyvät alalla”, sanoo Virtanen.

“Perinteisesti avaruus- ja puolustusala ovat olleet hidasliikkeisiä. Tänä päivänä tarvitaan ketteryyttä ja nopeaa reagointia muun muassa muuttuviin turvallisuusuhkiin, Koko Euroopan tasolla vasta opetellaan, mitä tämä meillä tarkoittaa ja mihin suuntaan pitää mennä”, hän jatkaa. 

Virtanen aloitti Huldin toimitusjohtajana osana uutta kasvuun tähtäävää strategiaa viime elokuussa. Taustallaan hänellä on kolme vuotta Huldin hallituksessa ja 18 vuotta töitä Goforella. Syyskuussa varmistui Huldin myynti Goforelle. Huldin osaaminen kaksinkertaistaa Goforen Intelligent Industry -liiketoiminnan henkilöstömäärän sekä laajentaa sen osaamista ja asiakasportfoliota. Huld-brändi sulautuu Goforeen alkuvuodesta 2026.

Digitalisaatiota eettisesti

Huldin avaruus- ja turvallisuusosaamisesta ammennetaan yhteiseen kasvustrategiaan Goforen kanssa.

"Kehitämme satelliittien ohjelmistoja ja elektroniikkaa sekä maa-asemien ja muiden maajärjestelmien ohjelmisto ja dataratkaisuja. Puolustussektorilla keskeisiä sovelluksia ovat esimerkiksi SAR-satelliittikuvantaminen, jonka avulla voidaan havainnoida kohteita pilvien ja pimeyden läpi sekä ylläpitää ajantasaista tilannekuvaa."

Avaruudessa, samoin kuin puolustuksessa, turvallisuus ja luottamus ovat kriittisiä elementtejä sille, että yritys ylipäänsä pystyy toimimaan puolustussektorin toimijoiden kanssa. Yhdessä Huld ja Gofore haluavat rakentaa eettistä ja sertifioitua avaruus- ja puolutusteknologiaa sekä älykästä yhteiskuntaa.

“Digitaalinen yhteiskunta, älykäs teollisuus sekä avaruus ja kokonaisturvallisuus. Yhdessä olemme näillä kaikilla kolmella toimialalla relevantti ja kiinnostava kärkikumppani, kun Euroopassa rakennetaan uusia kyvykkyyksiä.”

Jaa näkemys

Uutiskirje

Jos olet valmis skaalaamaan liiketoimintaasi yli rajojen, Kasvuryhmä tarjoaa oivalluksia, yhteisöä ja tukea, joita tarvitset menestyäksesi.