Nevelin Thomas Luther: ESG-matkalla täytyy tunnistaa sen taloudellinen arvo
Energiainfrayhtiö Nevel on kolmen vuoden aikana käynyt läpi matkan kohti ilmastopositiivista kasvua. Yhtiö panostaa hiilineutraaleihin ja hiilinegatiivisiin ratkaisuihin ja on viime vuosina kasvanut rytinällä itsensä tuplaten. Toimitusjohtaja Thomas Luther on saanut matkan varrella myös avainoppeja uudelle liiketoiminnalle lähtemisestä.

“Suomalaisessa DNA:ssa on vastuullinen toiminta, rehellisyys ja läpinäkyvyys. Silti meillä on ihan hemmetisti tekemistä siinä, että jokainen yhtiö ymmärtäisi ESG:n merkityksen ja veisi sitä eteenpäin”, sanoo energiainfrayhtiö Nevelin toimitusjohtaja Thomas Luther.
Nevel on perustettu vuonna 2019. Yrityksen emoyhtiö oli valtio-omisteinen, ja toiminta perustui turpeen ja biomassan polttamiseen energiaksi ja kaukolämmöksi kunnille ja teollisuuden kumppaneille. Nevel myytiin vuonna 2020 eurooppalaiselle pääomasijoittajalle Ardianille, joka keskittyy toiminnassaan muun muassa kestävän kehityksen mukaisiin energia- ja infrastruktuurihankkeisiin. Yhtiö siirtyi Ardianin omistukseen vuoden 2021 alussa.
Thomas Luther aloitti Nevelin toimitusjohtajana vuonna 2022. Uusilla omistajilla oli vahva tahto vastuullisen liiketoiminnan kehittämiseksi. Tehtävää oli paljon.
“Lähdin rakentamaan ja toteuttamaan ilmastopositiivisen kasvun strategiaa.”
Climate positive growth tarkoittaa Nevelille kolmea eri asiaa. Yhtiö haluaa kasvattaa asiakkaidensa ilmastopositiivisuutta, haluaa kasvaa yhtiönä ilmastopositiivisesti ja haluaa, että Nevelin työntekijät kasvavat ilmastopositiivisesti ammattilaisina.
“Jokainen voi tehdä yksityiselämässään ilmastopositiivisia asioita, kierrättää, säästää polttoainetta ja päättää olla lentämättä. Yhtiössä, jossa on paljon investointimahdollisuuksia ilmastokriisin hillitsemiseksi, voi tehdä todella ison vaikutuksen työelämässä.”
Kolme vuotta kovaa työtä
Luther on ollut mukana Kasvuryhmässä lähes kymmenen vuoden ajan. Kun hän aloitti Nevelillä, hän teki Kasvuryhmässä Törkeen lupauksen: Nevel lähtee biokaasuliiketoimintaan.
“Biokaasu oli meille transformatiivinen mahdollisuus. Uusi strategiamme lähti kolmesta kehityspolusta. Ne olivat nykytekemisen kasvattaminen, lisätarjooma olemassa olevan liiketoiminnan päälle sekä transformaatio johonkin uuteen.”
Nykytekemisen kasvattaminen tarkoitti Nevelille käytännössä uusia investointeja teollisuusyhteistyöhön ja kaukolämpöliiketoiminnan laajentamista. Lisätarjooman kehittäminen on pitänyt sisällään esimerkiksi energiatuotannon sähköistyisratkaisuja olemassa oleville asiakkaille.
Vastuullisuus on sisään kirjattuna ilmastopositiivisen strategian mukaisiin avauksiin. Nevelin asiakkaista esimerkiksi Fazer on Nevelin investoinnin myötä siirtymässä Lappeenrannan makeistehtaallaan maakaasusta sähkökattila- ja lämpöpumppuvetoiseen energiaan. Sen myötä tehtaan hiilidioksidipäästöt vähenevät vuositasolla noin 90 prosenttia ja koko Fazer-konsernin päästöt yli 10 prosenttia.
Transformatiivista biokaasuliiketoimintaa Luther kuvaa haastavaksi poluksi. Avainoppi taaksepäin katsoessa on, ettei ymmärretty tarpeeksi hyvin, millaiseen liiketoimintaan lähdettiin.
“Meillä ei ollut sisäistä osaamista, jota olisi pitänyt kehittää ja olla jo ennen kuin biokaasuliiketoimintaan lähdettiin. Sitä voi maallikkona ajatella, että biokaasu on samanlaista toimintaa kuin mitä me muutenkin tehdään, mutta se ei todellakaan sitä ole.”
Biokaasuliiketoiminta pyörii Nevelillä esimerkiksi niin, että biokaasua tuotetaan vedenpuhdistuslaitoksen lietteestä tai elintarviketeollisuuden sivuvirroista.
“Mistä tahansa sivuvirrasta ei tule hyvää biokaasua. Se on kemiallinen, biologinen prosessi. Tuotannon yksityiskohtien lisäksi lopputuotteen hinnoittelu ja toiminta biokaasumarkkinalla on erilaista kuin muualla”, Luther kertoo.
Tavoitteena triplata yhtiö
Nevelin liikevaihto on tällä hetkellä noin 150 miljoonaa euroa, ja omia asiantuntijoita on noin 190 Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Kun toimitusjohtaja katsoo kolmen vuoden kokonaisuutta, hän nostaa sieltä esiin viisi siirtymää, joihin yhtiö on systemaattisesti panostanut.
Asiakaslähtöisyyden kehittämisellä on haastettu asiakkaita kunnianhimoisempiin ilmastotavoitteisiin ja kehitetty ratkaisuja niihin pääsemiseksi. Prosessien kehittämisellä on varmistettu laatu, tehokkuus ja kilpailukyky. Omaan henkilöstöön ja kulttuurin panostamalla on sitoutettu ja motivoitu työntekijöitä. ESG:n eri osa-alueisiin panostamalla on puolestaan varmistettu kaikkein tärkein eli kasvu.
“Mehän olemme jo tuplanneet itsemme tässä ajassa. Tarkoitus on triplata yhtiö. Se on infrayhtiölle aika merkittävä tavoite.”
Lutherin mielestä on väärin ajatella, että ESG olisi vain viestinnän tai raportoinnin kehikko – hänen mielestään sen avulla luodaan vastuullista, taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa. Nevelillä ESG on pureksittu auki kirjain kirjaimelta.
E. Nevelillä on selkeät hiilineutraaliustavoitteet. Yhtiö on sitoutunut hiilineutraaliin kaukolämmön energiantuotantoon vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi tarjoomaa kehitetään niin, että yhtiö tukee teollisten asiakkaidemme siirtymää kohti kestävää energiajärjestelmää ja CO2-päästöjen vähentämistä. Tärkeää ovat myös energiatuotannon koko arvoketjun päästövähennykset sekä materiaalitehokkuuteen liittyvät tavoitteet sivuvirtojen hyödyntämiselle.
S. Sosiaalisesta näkökulmasta tärkeimpiä teemoja ovat fyysinen ja psykologinen turvallisuus sekä tietoturvallisuus. Nevelillä ei ole kuluneen vuoden aikana ollut yhtään poissaoloon tai lääkärihoitoon johtanutta tapaturmaa. Tietoturvallisuus varmistetaan yhtiön lisäksi myös yksilötasolla tasolla työntekijöitä kouluttamalla.
G. Toimimme säännösten mukaisesti ja olemme läpinäkyviä 130 laitoksemme toiminnasta. Omat vastuullisuustavoitteemme on asetettu kuitenkin jopa vaatimuksia korkeammalle tasolle. Meillä on käytössä erittäin laaja riskienhallintaprosessi ja oma audit-komitea.
Millainen purpose ohjaa sinua?
ESG on Lutherin mielestä ennen kaikkea arvopohjakysymys.
“Se tuo henkilökohtaista arvoa. Yhtiön purpose on myös se oma purpose. Siitähän sen pitää lähteä.”
Jos yritys lähtee ESG-matkalle ja uskoo siihen, on tärkeää tunnistaa myös liiketoiminnallinen arvo. Lutherin mukaan rahaa ei voi sivuuttaa, vaan se on liiketoiminnan peruste ja osa vastuullista johtamista.
“Nevel voisi periaatteessa olla ensi vuonna hiilineutraali, mutta se ei kertakaikkiaan toimisi liiketoiminnallisesti. Olennaista on olla tarpeeksi rohkea ja kunnianhimoinen ilman, että uhraa liiketoiminnan onnistumista.”
Luther haluaa omalla esimerkillään kannustaa kaikkien alojen yrityksiä ESG:n mahdollisuuksiin. Hän ymmärtää, että niillä aloilla, joissa on totuttu käyttämään fossiilisia raaka-aineita, muutos on jo prosessien näkökulmastavaikeampaa.
“Pitää murtautua läpi toimitusketjun ja koko asiakasarvoketjun. Koko ketjun pitää lähteä mukaan. Muuten ominaisuudet voivat huonontua, hinta nousta tai prosessit muuttua liian vaikeiksi ja hitaiksi.”
Joskus vihreän siirtymän ratkaisut voivat tarkoittaa myös sitä, että kannibalisoidaan perusliiketoimintaa. Siksi ylimmän johdon sitoutuminen on ensisijaisen tärkeää.
“Muutoksen pitää lähteä ihan ylhäältä. Pitää uskaltaa murtaa vanhoja toimintatapoja, kouluttaa ihmisiä, luoda uusia liiketoiminta- ja ansaintamalleja ja ansaintalogiikoita. Se vaatii totaalitransformaatiota.”
Se vaatii usein myös henkilövaihdoksia. Luther on huomannut, kuinka ihmiset ovat yhtiön kuin yhtiön tärkein voimavara ja kasvun moottori. Nevelin kasvumatkalla henkilöstön määrä on tuplaantunut ja samalla on käyty läpi vaihdoksia ja vaihtuvuutta.
“Nyt olemme NPS-mittauksessa ennätyslukemissa. Henkilöstön taistelutahto on kova. Haluamme pitää kiinni asiakkaista ja katsoa syvälle asiakkaan hiilineutraalius-ja ilmastotavoitteisiin. Mitä me voisimme tehdä toisin, jotta niihin päästäisiin?”
Nevel
Nevel on energiainfrayhtiö, joka auttaa asiakkaita kasvamaan ja menestymään rakentamalla yhdessä tulevaisuuden kestäviä energia- ja materiaalitehokkuuden ratkaisuja. Nevelin asiakkaina ovat esimerkiksi teollisuuden toimijat sekä kunnat. Nevel työllistää 190 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Sen liikevaihto on 150 miljoonaa euroa.
Thomas Luther on työskennellyt Nevelin toimitusjohtajana vuonna 2022. Lutherin aikana yhtiölle tehtiin uusi, ilmastopositiivinen strategia ja liiketoimintaa on uudistettu merkittävästi monella eri tavalla.
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Uutiskirje
Jos olet valmis skaalaamaan liiketoimintaasi yli rajojen, Kasvuryhmä tarjoaa oivalluksia, yhteisöä ja tukea, joita tarvitset menestyäksesi.