Näkemykset

Matti Alahuhta: Kasvuryhmällä on tärkeä tehtävä keskisuurten yritysten kasvun kiihdyttäjänä
Matti Alahuhta on yksi Suomen tunnetuimpia yritysjohtajia. Hän on myös Kasvuryhmän perustajajäseniä ja vaikuttaa tällä hetkellä Kasvuryhmän toimintaan hallituksesta käsin. Matille Suomen elinkeinoelämän edistäminen on sydämen asia, ja Kasvuryhmässä hän haluaa edistää keskisuurten yritysten kasvukykyä ja tahtoa.
15 oivallusta uudistamisesta ja innovaatioista
Uusi vuosi ja uudet kyvyt. Kasvuyrityksessä katse pitää pitää nykybisneksen lisäksi aina myös tulevaisuudessa. Kasvuryhmäläiset pohtivat jo tänään sitä, mistä huomisen liiketoiminnan ja kasvun kivijalka muotoutuu ja miten varmistetaan se, että sen rakentamiseen löytyy paras osaaminen ja oikeat työkalut. Kokosimme kasvuryhmäläisten oppeja radikaalista uudistamisesta ja innovaatioista. Tulevaisuuden kivijalkojen rakentamiseen tarvitaan visionäärisyyttä, prosessit ja yhteistyötä.

Baronassa kulttuurityö on kasvun perusta
Kulttuuria ei voi feikata. Se on johtamiskysymys, ja hyvä johtaminen ratkaisee lähes kaiken. Näin sanovat 410 miljoonan euron liikevaihdon vuonna 2021 tehneen Baronan toimitusjohtaja Lassi Määttä ja Director, People & Culture Development Pia Tuominen. Baronassa on vahva yhdessä tekemisen meininki, ja sen vahvistaminen nähdään tärkeänä pohjana tulevaisuuden kasvulle.

Sterassa kasvuhankkeilla rakennetaan tulevaisuuskyvykkyyttä ja osaamispääomaa
Stera Technologies on kansainvälisesti toimiva tuotantoteknologian sopimusvalmistaja, joka työllistää noin 910 henkilöä Suomessa ja Virossa. Steran liikevaihto jatkoi tasaista kasvua koronavuoden 2020 jälkeen, ollen vuonna 2021 92,9 M€. Vuodelle 2022 yhtiö odottaa 110 M€ liikevaihtoa. Stera kasvaa vakaasti, ja kasvustrategian ytimessä on kasvattaa yrityksen arvoa ja osaamispääomaa. “Meillä on vahva kasvustrategia, johon kuuluu myös inorgaaninen kasvu”, kertoo toimitusjohtaja Jussi Ohlsson.

Jussi Ohlsson, Stera: Tulevaisuuden osaamista kehitetään yhteistyössä
Tuotantoteknologian sopimusvalmistaja Stera Technologies:lla menee hyvin. Yrityksen liikevaihto kasvoi viime vuonna ensimmäistä kertaa yli 90 M€:n, ja vuoden 2022 liikevaihto yltää 110 M€:oon. Sterassa panostetaan kannattavaan kasvuun, jota on haettu sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta. Yrityksessä osaamispääoman kasvattaminen nähdään tärkeäksi keinoksi kasvattaa myös yrityksen arvoa.

Triplataan suomalainen elintarvikevienti yritysten yhteisteistyöllä
Maa- ja metsätalousministeriön “Yhteinen ruokapöytä” -keskustelufoorumin tilaisuudessa perjantaina 2.12.2022 julkaistiin suomalaisen ruokajärjestelmän kansainvälistymisohjelma. Kasvuryhmä oli mukana mahdollistamassa tilaisuutta, joka kokosi yhteen yli 100 Suomen elintarvikealan yrityksien ja yrityskentän toimijaa. Tavoitteena oli herätellä rajat ylittävään yhteistyöhön ja kunnianhimoon luoda uusia suomalaisia vientimenestystarinoita elintarvikealalle. Elintarvikeala on globaalisti 1,3 triljoonan euron markkina, joka kasvaa 4% vuodessa. Suomessa alan koko on 5Mrd€.

Firassa teknologinen uudistuminen johti uuden liiketoimintamallin syntymiseen
Futuricen perustaja sekä Firan ja Flow Technologies:n hallituksissa vaikuttava Tuomas Syrjänen puhuu vahvasti teknologian ja datan puolesta radikaalin uudistumisen mahdollistajina. Tuomas on vienyt läpi useita koko liiketoimintaa koskevia muutoksia omissa yrityksissään. Saimme kuulla, kuinka Firassa teknologinen uudistuminen johti kokonaan uuteen liiketoimintaan.

Radikaali uudistuminen luo resilienssiä ja kasvumahdollisuuksia
Koko ajan muuttuvassa toimintaympäristössä jokainen toimiala tulee kokemaan murroksen jossain vaiheessa, ja jokaisella yrityksellä on tarve uudistua. Cargotecin Vice President Strategy & Business Transformation, Jukka Lindström ja Futuricen perustaja sekä Firasta omaksi liiketoiminnaksi eriytetyn Flow Technologies:n hallituksessa vaikuttava Tuomas Syrjänen ovat olleet keskeisissä rooleissa useammassa menestyksekkäässä uudistumisprosessissa. He ovat kehittäneet strategisen mallin, jonka avulla uudistumisen prosessiin luodaan rakennetta ja resilienssiä.

Laura Juvonen, VTT: Menestys vaatii visionäärisyyttä ja rohkeutta investoida strategiseen osaamiseen
Suomi on pieni markkina. Globaalissa markkinassa pärjätäksemme meidän pitää tehdä valintoja panostuksien ja investointien suhteen, kun mietimme, minkälaista uniikkia kilpailukykyä ja huippuosaamista haluamme rakentaa. Jotta markkinoilla oleviin mahdollisuuksiin pystytään vastaamaan, VTT:n strategiajohtaja Laura Juvonen haastaa myös yrityksiä visionäärisempään pohdintaan siinä, mitä arvoa oma yritys tuo yhteiskuntaan, mikä on oma uniikki osaaminen, ja miten siihen pitäisi investoida.

Suomi tarvitsee törkeen rohkeita tekoja
Perjantaina 18.11.2022 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Kasvuryhmän yhteisölle kansainvälistymispalkinnon merkityksellisestä työstä yritysten kansainvälistymisen taustalla. Kasvuryhmä palkittiin yhteisöpalkinnolla yhdessä kolmen kansainvälistymistyöstään palkitun yrityksen kanssa. Kasvuryhmä onnittelee myös K. Hartwall Oy Ab:tä, Kempower Oyj:tä ja Andritz Oy:tä palkinnosta ja tärkeästä työstä Suomen hyvinvoinnin eteen. Palkitsemispuheessaan presidentti Niinistö painotti Suomen tarvitsevan törkeen rohkeita tekoja. Hän mainitsi pitävänsä palkittuja organisaatioita yhteiskunnan kuormankantajina.

Kasvuryhmä Suomi ry:lle Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto
Kasvuryhmän yhteisölle on myönnetty Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto 18.11.2022. Palkinto on vuosittain myönnettävä tunnustus suomalaisille, kansainvälisesti menestyville yrityksille ja niiden taustalla vaikuttaville yhteisöille. Kasvuryhmän lisäksi Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon vuonna 2022 saivat Andritz Oy, Hartwall Oy Ab ja Kempower Oy, jonka emoyhtiö Kemppi Group Oy on myös Kasvuryhmän jäsenyritys.

Mauri Kontu, Vahterus: Kasvua rohkeasti kehittäen ja isolla sydämellä
“Kun Uudenkaupungin telakka meni kiinni ja 1000 ihmistä joutui kävelemään, ajattelin, että minulle ei ikinä enää kukaan tee tällaista. Siitä on lähdetty. On vaikuttava tunne, kun näkee, että 380 ihmistä saapuu tänne töihin joka päivä.” Perheyritys Vahterusta vie eteenpäin koko elämäntyönsä lämmönsiirtimien parissa tehnyt ja useita tunnustuksia saanut Mauri Kontu. Vahteruksen kansainvälisestä menestystarinasta olisi elokuvaksi.

Omistajastrategia määrittää, miten kansainvälistä kasvua rahoitetaan
Minkälaisiin kasvuloikkiin suomalaiset yritykset tyypillisesti tarvitsevat rahoitusta, ja mitä vaihtoehtoja yrityksillä on rahoituksen suhteen? Kuulimme Suomen eturivin kasvun rahoittamisen asiantuntijoita paneelikeskustelussa.

Hannu Holma, SSA Group: VALO on disruptoimassa valtavaa markkinaa
“Kun löytää idean, joka on ns. no brainer, jotain, joka on globaalin kestävän kehityksen ytimessä tavalla, jota kukaan ei ole koskaan tajunnut, tulee himo, että tätä on pakko saada eteenpäin.”

Keskisuurilla yrityksillä on vahvaa kasvutahtoa
Keskisuurilla yrityksillä on edelleen kasvutahtoa - kasvussa onnistuminen edellyttää uudistumiskykyä ja yhteistyötä.

Jukka Rantala, Cadmatic: Globaalin ohjelmistoyrityksen kasvutarina alkoi liian pienestä markkinasta
“Kaikki lähti tuotteista. Meillä oli tosi hyvä tuote tietyille asiakassegmenteille, mutta kotimaan markkina oli pieni. Vaihtoehtoina oli joko laajentaa tuoteportfoliota tai valita kapeampi segmentti ja kansainvälistyä. Valitsimme sen”, kertoo vahvaa kasvua hakevan Cadmaticin toimitusjohtaja Jukka Rantala.

Riku Asikainen: Keskisuuret kasvuyritykset tuovat vakautta ja vaurautta Suomeen
Riku Asikainen on kansainvälinen omistamisammattilainen ja yrittäjä, jonka uralta löytyy yli 50 yritystä. Hän on esimerkiksi Evli Growth Partnersin, Fibanin ja Startup-säätiön perustajajäsen. Riku uskoo merkityksellisyyteen ja vastuullisuuteen myös yritysten kasvussa.

Emilia Nordström, Delipap: Volyymi-bisneksessä kansainvälistyminen on välttämätöntä
Brittivauvojen pyllyjä koristavat jo nyt ja jatkossa yhä useammin Suomen ainoan kertakäyttöisiä lastenvaippoja ja naisten hygieniatuotteita valmistavan Delipapin Muumi-Baby-vaipat, vaikkei 12,5% briteistä tunnista Suomea edes maana yrityksen tekemän markkinatutkimuksen mukaan.

Oppeja kansainvälisestä laajentumisesta, Delipap: Amazon on hyvä paikka kansainvälisten markkinoiden validoimiseen ja testaamiseen
“Lähdimme liikkeelle aika takki auki ja kokeilemaan. Tavarat sisään, hinnat päälle ja harjoittelemaan, mitä tulee. On ollut tosi mielenkiintoinen matka, ja oppia on tullut paljon.“ Näin kuvaa, Delipapin eCommerce Manager, Emilia Nordström, yrityksen ensiaskelia Amazon-verkkoalustalla.

Riku Granberg, Dewaco: Kansainvälistä kasvua asiakkaan ja tämän toimintaympäristön ehdoilla
“Homma on simppeli. Myydään maailmalle.” Liikevaihtoa 86% vuodessa kasvattaneen Dewacon toimitusjohtaja Riku Granberg saa globaalin kaupan tekemisen kuulostamaan yksinkertaiselta. 12,4 miljoonan euron liikevaihdon vuonna 2021 tehneellä Dewacolla onkin palikat kunnossa - pitkä kansainvälisen kaupan historia ja laadukkaat, asiakastarpeeseen vastaavat ja tulevaisuuskestävät tuotteet. Ilman pitkäjänteistä työtä ja rohkeaa asennetta yrityksen kovaa kasvua tuskin on kuitenkaan tehty.

11 oivallusta kasvukulttuurin rakentamisesta
Yrityksen kulttuurilla on iso merkitys siihen, miltä sen tulevaisuus näyttää. Kasvuyrityksessä tarvitaan kasvun kulttuuri koko organisaation tasolla. Kokosimme yhteen kasvuryhmäläisten oivalluksia kulttuurin rakentamisesta kasvuyrityksessä.

Hanna Ristola: kasvutahdon täytyy konkretisoitua rohkeiksi teoiksi
“Mulla on aina ollut tarve auttaa ja tehdä jotain merkityksellistä. Jos meinaa jotakin saada aikaan, vaatii se sen, että uskaltaa mennä epämukavuusalueille ja haastaa itseään.” - Hanna Ristola

Heikki Westerlund - Ulkopuolista näkemystä tarvitaan uudistumiseen ja kasvun reitillä navigoimiseen
Hallitusammattilainen ja pääomasijoittaja Heikki Westerlund näkee, että aktiivisella omistajuudella voi saada ihmeitä aikaan.

Epävarmassa toimintaympäristössä nojataan vankkoihin perustuksiin
Kasvuryhmän kesäjuhlassa pysähdyttiin tänä vuonna kasvuyritysten perustan äärelle: Mitä olemme oppineet kasvun rakentamisesta nopeasti muuttuvassa ja epävarmassa toimintaympäristössä? Mitkä asiat juuri nyt edesauttavat suomalaisia yrityksiä kasvamaan vastuullisesti ja kestävästi? Keskustelua alustivat Varman toimitusjohtaja Risto Murto, Dinoliftin toimitusjohtaja Karin Nars ja Aspon hallituksen puheenjohtaja Heikki Westerlund.

Kultainen kuokka 2022 -tunnuspalkinto Vahteruksen Mauri Konnulle
Kultainen Kuokka on Kasvuryhmän yhteisön tunnustuspalkinto, joka jaetaan ansioituneelle kasvun johtajalle sekä ansiokkaan ja kunnianhimoisen kasvun toteuttamisesta että Kasvuryhmän arvojen ilmentämisestä.
Haluatko pysyä mukana kasvun käänteissä?
Uutiskirjeemme tilaajana kuulet ensimmäisenä tuoreimmat kuulumiset Suomen kasvun suunnan kääntämisestä.