Oivallusoppaat


Oivallus syntyy, kun epäselvänä häilyvä pohdinto jäsentyy ja kirkastuu selkeäksi ajatukseksi. Vaatimattomimmillaan oivallus ilahduttaa: näinhän se on, ja parhaimmillaan se mullistaa kokonaisia ajatusmalleja: miten en ole aiemmin tajunnut tätä?
 
Kasvuryhmän henkeen kuuluu, että natsat jätetään tapaamisten ulkopuolelle ja jokaista paikalla olijaa arvostetaan tasa-arvoisena yrittäjänä ja johtajana. Kukaan ei oleta tietävänsä, mitä muiden pitäisi tehdä onnistuakseen. Valmiita ratkaisuja on turha siis odottaa tai tarjota. Sen sijaan näkemyksiä, kokemuksia ja oppeja muilta voi ammentaa ja soveltaa. Siihen koko idea sparrailusta perustuu. Monelle kollegoiden pohdinnat avaavat silmiä ja tuovat uusia näkökulmia.

Kasvuryhmäläisten kohtaamisissa syntyneitä oivalluksia on kasattu kansiin teemoittain. Lataa oppaita ja lähde tutustumaan yhteisössä jaettuihin kokemuksiin!

Kasvun lähteet-1

Oivalluksia kasvun mahdollisuuksien tunnistamisesta

Keväällä 2021 Kasvuryhmässä siirryttiin tavoitteen asettamisesta keinoihin: mistä Törkeen lupauksen mukainen kasvu syntyy tulevina vuosina? Mitkä ovat kasvun lähteemme? Oivallukset tähän oppaaseen ovat syntyneet, kun kasvuryhmäläiset ovat jakaneet kokemuksiaan ja haastaneet toisiaan pohtimaan, miten uusien kasvumahdollisuuksien etsimiseen ja työstämiseen luotaisiin tarvittavaa systematiikkaa ja miten kasvumahdollisuuksista osattaisiin valita potentiaalisimmat ideat toteutukseen.

Kasvutahto-1

 

Oivalluksia kasvusta, uudistumisesta 

ja törkeistä lupauksista 

Syksyllä 2020 kasvuryhmäläiset haastoivat toisiaan poikkeuksellisen koronavuoden tiimellyksessä pohtimaan, miten suomalaisiin yrityksiin rakennetaan jatkuvaa uudistumiskykyä ja tulevaisuuskestävyyttä. Kokosimme oppaaseen kirkkaimmat oivallukset sekä innostavimmat tarinat kasvutahdosta.

Future Back 2020 oivallukset

 

Oivalluksia uudistumiskyvystä

Kokosimme Future Back Online -tapahtumassa (5.11.2020)  kerrotut sykähdyttävimmät kasvutarinat, inspiroivimmat oivallukset sekä rohkaisevat seuraavat askeleet avuksi uudistumismatkallesi. 

keltainen kasvuopas

 

Oivalluksia kasvusta ja kasvun johtamisesta

Oivalluksia johtajalta johtajalle mm. muutoksesta ja kasvun edellytyksistä.

punainen kasvuopas

 

Viisauksia scaleup-kasvusta

Mistä ja miten kasvua voi hakea?
Miltä näyttää kasvuyritysten meininki?

Kiertotalous-työkirja-2

 

Future Back 2019 -tapahtuma
Kasvua kiertotaloudesta -työkirja

Muutoksen tunnistamiseen, haluttujen tulevaisuuskuvien työstämiseen ja organisaation uudistamiseen vaaditaan todellista rohkeutta. Kasvua kiertotaloudesta -työkirja tarjoaa tuoreita näkökulmia kiertotalouden luomiin kasvumahdollisuuksiin. Työkirjan tehtävien avulla haastamme sinua pohtimaan, mikä on yrityksenne seuraava askel kohti kestävää kasvua.

 

KASVUN TRENDIT 2021

Kasvun-trendit-2021-kansi

Kasvu Openin ja Kasvuryhmän yhteinen Kasvun trendit 2021 -julkaisu keskittyy kolmeen trendiin, jotka hallitsevat kotimaisten pk-yritysten kasvusuunnitelmia. 

Kasvun trendit 2021 -julkaisun tulokset pohjautuvat vuonna 2020 Kasvu Openin sparraukseen hakeneiden 660 kasvuyrityksen antamiin tietoihin, ja Kasvuryhmän keräämiin tietoihin scaleup-yritysten kasvuaihioista. 

Lue Kasvun trendit 2021-julkaisu

"Oivalluksia voi joskus syntyä pohtimalla asioita itsekseen. Niitä on mahdollista synnyttää myös tekemisen kautta. Mutta se on fakta, että elämäsi ja urasi tärkeimmät oivallukset syntyvät keskusteluista muiden fiksujen kanssa."

- Kasvuryhmä